MOL. SENAATTORIT.
Jalot sanat!
ALCIBIADES.
Sananne pitäkää, ja tulkaa alas.
(Senaattorit astuvat alat muurilta ja avaavat portin.)
(Sotamies tulee.)
SOTAMIES.
Ylevä päämies, kuollut Timon on
Ja haudattuna meren rantaan aivan.
Tää hautakiven' oli kirjoitus,
Sen painoin vahaan, jonka pehmyt leima
Mun, oppimattoman, nyt tulkki olkoon.
ALCIBIADES (lukee).
"Täss' asuu kurja ruumis, jost' eris sielu kurja;
Äl' urki nimeäin: kirottu joka ihmisorja!
Täss' asuu Timon; eläissään vihasi elämää;
Sadata kyllältä, mut pitkält' älä tänne jää."
Tää hyvin viimeiset tuo tuntees ilmi;
Vaikk' ihmissäälin hylkäsit, vaikk' ilkuit
Aivomme tulvaa,[14] noita kitsaan luonnon
Norevesiä, niin sai tok ylvä henkes
Kopean Neptuninkin ijäisesti
Vikoja unhoon jääneit' itkemään
Sun alavalla haudallas. Siis kuollut
On jalo Timon. Toiste lisää siitä.
Nyt kaupunkiinne! Miekassani kannan
Oliivin oksaa. Sota tuokoon rauhaa!
Hillitköön rauha sotaa! Itsekuki
Nyt olkoon toisen lääkäri ja tuki!
Nyt rummut soimaan!
(Kaikki menevät.)
SELITYKSIÄ:
[1] Avaraa vahamerta. Vanhan ajan kansoilla oli tapana kirjoittaa vahatauluille.
[2] Ne oisi kutsuttavat ilman veistä. Vieraiden oli tapana itse tuoda veitset mukanaan pitoihin. Ruokasalin ovella oli tahkokivi, jossa niitä voi teroittaa. Kahvelit tulivat käytäntöön vasta Sh:n loppuijällä.
[3] Vai naisia. Tavatonta ei ollut, että kutsumattomia vieraita tuli naamioittuina vieraspitoihin. Muuten näkyy Timonin sanoista, että hän itse oli toimeen pannut tämän ilon vierailleen.