THERSITES. Nyt he ovat tukkanuottasilla. Menen katsomaan. Tuo ulkokullattu, inhottava konna, Diomedes, on saanut tuon katalan, lemmenriivaaman troialaisen poikatolvanan rannuksen kypäräänsä; haluttaisi nähdä heitä käsirysyssä. Tuo sama nuori, troialainen aasi, joka on pikiintynyt tuohon lutkaan tuolla, voisi lähettää tuon kreikkalaisen huorimus-sankarin rannuksineen, piestynä ja rangottuna, takaisin tuon ulkokullatun haureellisen aljun tykö. Toiselta puolen, noiden viekkaiden valapatturien — tuon vanhan homeisen, hiirensyömän, kuivan juuston, Nestorin, ja tuon koiras-ketun, Ulysseen — älyllisyys ei ole sinivatukan arvoinen; ovat salakavalasti usuttaneet tuon sekarotuisen Ajax-rakin tuota yhtä halparotuista Achilles-rakkia vastaan. Ja nyt on Ajax-rakki ylpeämpi kuin Achilles-rakki, ei tahdo tänään mennä tappelemaan; jonka jälkeen kreikkalaiset rupeevat julistamaan barbarisuutta, ja älyllisyys joutuu pahaan huutoon. Hiljaa! Tuossa tulee rannus ja se toinen.
(Diomedes tulee, Troilus jäljestä.)
TROILUS.
Älä pakene! Styx-virtaankin jos syöksyt,
Perässäs uin.
DIOMEDES.
Ei peräys pakoa.
En pakene, mut varovaisuus vaati
Mua ylivoiman tieltä väistymään.
Kavahda!
THERSITES. Pidä kiinni lutkastasi, kreikkalainen! Iske lutkasi puolesta, troialainen! — Se rannus, se rannus!
(Troilus ja Diomedes poistuvat taistellen.)
(Hector tulee.)
HECTOR.
Ken olet? Hectorinko vertainen?
Oletko arvon mies ja aatelinen?
THERSITES.
En, en; — olen roisto, halpa, ilkeä hylky, perin ruokoton ryökäle.
HECTOR.
Sinua uskon, — elää saat.
(Menee.)