AENEAS.
Te teette neuvottomaks armeijamme.
TROILUS.
Noin sanoen mua ette ymmärrä.
Ei pako, pelko, surma mielessäni;
En kammo jumalten, en ihmisten
Pahinta uhkaa. Hector kuollut on!
Ken Priamukselle ja Hecuballe
Sen tiedon vie? Ken turmanhuuhkaks rupee
Ja Troiaan saattaa sanan: Hector kuollut?
Se sana Priamuksen kiveks muuttaa,
Hetteiksi immet, Niobeiksi vaimot,
Jääpatsaiks nuorukaiset, lyhyesti:
Vie Troialt' älyn. Ketä miellyttää?
Vain: Hector kuollut; ei sen enempää!
Seis, ei! — Te kirotut ja kurjat teltat,
Jotk' upeilette Troian tanterella,
Titaani nouskoon milloin tahtoo, teidät
Ma puhkaisen. — Sa, jätti-pelkuri,
Vihamme erottajaks maat ei riitä!
Sua vainoan kuin paha omatunto,
Jot' aaveet ahdistaa kuin houkkaa mietteet. —
Takaisin Troiaan! Miehuutt' ei saa heittää;
Povemme tuskat koston toivo peittää.
(Aeneas ja troialainen sotajoukko menevät.)
(Kun Troilus on menemäisillään, tulee Pandarus sisään toisaalta.)
PANDARUS.
Kuulkaahan, kuulkaa!
TROILUS.
Pois, parittaja! Häpeä ja ilkku
Ijäti olkoon nimes tahrapilkku!
(Menee.)
PANDARUS. Oivaa lääkettä luuvalolleni! Oi, maailma, maailma, maailma! Noin sitä hankkija-raukkaa halveksitaan! Voi teitä, te viettelijät ja parittajat, kuinka halusta teitä käytetään ja kuinka huonosti palkitaan! Miksi sitä työtämme niin halutaan, ja sen tulosta niin inhotaan? Eikö ole mitään siihen sopivaa värssyn pätkää? Mitään vertausta? — Annas olla: —
Iloa täynn' on mehiläisen kesä,
Kun pistin sillä on ja mesipesä.
Mut poispa pistin siltä ota vain,
Niin loppu laulun on ja hunajain. —
Hyvät lihakauppiaat, pankaa tämä maalatuille seinäpapereillenne!
Jos kuka täällä meidän koplaa oisi,
Niin sokeiks silmäns' itkeä nyt voisi.
Jos ei käy itku, voivotelkoon vain,
Mun tähten' ei, vaan luittens' oikku vain.
Te, virkaveljet, -siskot, arvatenkin
Teen kuuden viikon' päästä testamentin;
En tohdi ennen, vaaraa siitä ois:
Mua Winchesterin hanhi[14] purra vois.
Hikoilen ensin, jotta lähtis vamma,
Ja sitten taudin teille lahjoitamma.