CASSANDRA.
Pojat ja immet, miehet, raihnaat ukot,
Avuton lapsuus, joka vain voi huutaa,
Lisätkää parkunaani! Maksakaamme
Jo vastaisesta voihkeest' osa pois!
Voih, voihkaa, Troia! Totuttele itkuun!
Kukistut, Troia! Kaadut, Ilion!
Tuo kekäleemme, Paris, polttaa meidät.
Voih, voihkaa! Helena on meidän turma.
Voih! Helena jos jää, vie Troian surma!
(Menee.)
HECTOR.
No, nuori Troilus, eikö sisaresi
Kamala ennushuuto hiukan karmi
Sun tuntoasi? Niinkö hurjan kuumaa
On veres, ettei järki eikä pelko,
Ett' inhall' asiall' on inha loppu,
Voi sitä jäähdyttää.
TROILUS.
Ei, veli Hector,
Ei minkään teon oikeutt' arvostella
Sen mukaan, miten loppu muodostuu;
Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä
Masentaa mieltä; hourupäisen raivo
Ei tärvellä saa hyvää asiaa.
Johonka kaikki kunniamme kiillon
Me kiinnitimme. Mun ei asiani
Se enempää kuin muiden Priamidein.
Zeus varjelkoonkin, että puoltaisimme
Ja ajaisimme moista asiaa,
Jost' yltyisi jo suopuisinkin vihaan.
PARIS.
Vois mailma muuten väittää löyhäksi
Mun työtäni ja teidän neuvojanne.
Mut, kautta taivaan, teidän suostuntanne
Halulle siivet toi ja katkoi pelon,
Jonk' aiheutti hurja yritys.
Sill' yksin mitä voisi käteni?
Kuink' yhden miehen miehuus riittäisikään
Sit' ärjyä ja puuskaa kestämään,
Mit' aikaan tämä riita sai? Mut vannon,
Jos yksin tulisi mun vaarat voittaa,
Ja voima jos ois tahdon vertainen,
Niin tekojaan ei Paris peruuttaisi,
Eik' uupuis kesken työn.
PRIAMUS.
Niin haastat, Paris,
Kuin ilon hekumasta juopunut.
Sinull' on hunaja, ja sappi meillä;
Ei moinen miehuus liiku maineen teillä.
PARIS.
En yksin nautteit' aattele, joit' aina
Tuo moinen kauneus mukanaan. Vain soisin,
Ett' tämän kauneuden ryöstön tahra
Pois puolustuksen' uljahalla pestäis.
On petos riistettyä naista kohtaan,
Häväistys arvollenne, solvaus mulle,
Jos pakon pakosta nyt luopuisimme
Mokomast' omuudesta. Mahdotonta,
Näin arvoton ett' ajatuskaan saisi
Jalossa povessanne jalansijaa!
Alimman meikäläisen soturinkin
Sydän syttyisi ja miekka paljastuisi
Helenan tähden; häntä puolustaissa
Jaloinkaan elämä ei joutavaa.
Ei kuolo maineetonta. Sen siis sanon:
Sotia hänen eestään kannattaa,
Helenan vertaista ei kanna maa.
HECTOR.
Paris ja Troilus, hyvin puhutte,
Ja syyt ja seikat selvitätte, mutta —
Vain pintapuolin, nuorten miesten lailla,
Joit' Aristoteles jo varoittaa
Moraalifilosofeiks pyrkimästä.
Ne syyt, joit' esititte, enemmän
Tulisen veren kuumaan kiihkoon saavat,
Kuin tarkoin erottavat, mik' on väärää,
Mik' oikeaa. Näet, nautinto ja kosto
Ne punnitsevan järjen äänelle
On kyytä kuurommat. Jo luonto vaatii,
Ett' omans' omistaja saa; no, niin,
Mut mikä maailmass' on omempaa
Kuin miehen oikeus vaimoon? Himon kautta
Jos tämä luonnonlaki poljetaan,
Jos mahtimiehet, puoltomielin kuullen
Vain turtaa tahtoaan, sit' uhmaavat,
Niin joka kelpo valtioss' on laki,
Jok' ohjaa oikeaan nuo hurjat himot,
Nuo hillittömät, uppiniskaiset.
Helena Spartan kuninkaan on vaimo,
Sen kaikki tiedämme; siis ääneen huutaa
Siveyden, valtion ja luonnon lait,
Ett' on hän luovutettava. Jos väärää
Tekoa jatkat, siit' ei vääryys poistu,
Päinvastoin pahenee. Näin Hector tuumii,
Mit' oikeuteen tulee. Kuitenkin,
Te reippaat veljet, teihin yhdyn siinä,
Ett' yhä Helena on tänne jääpä;
Sill' asia on tärkeä: se koskee
Niin yksityis- kuin yleiskunniaa.
TROILUS.
Niin, se juur' aikeemme on elinjänne.
Jos kunnia ei meille rakkaampi
Kuin kiihoitetun kiukun tyydytys,
Niin hänen tähtensä ei Troian verta
Valuisi tilkkaakaan. Mut, arvon Hector,
Hän on se kunnian ja maineen aihe,
Se suurten töiden kannus, joka nyt
Meit' ajaa viholliset voittamaan
Ja vastaisuudess' antaa maineen kruunun.
Ei varmaan uljas Hector vaihettaisi
Näin runsast' ikuistuksen tilaisuutta,
Mi välkkyy tämän sodan otsalla.
Ei koko maailman aarteisiin.
HECTOR.
Mun voitit,
Sa uljas oksa suuren Priamuksen. —
Jyryisen haaston laitoin tylsille
Ja riitaisille Kreikan sankareille,
Jok' unenkohman heistä karkoittaa.
Tuo heidän suuri sankarinsa nukkuu,
Ja sotajoukko eripuraan hukkuu.
Mut tää, min' arvaan, hänet herättää.