PANDARUS. Älä, älä puhu minulle mitään! Minun puolestani kaikki saa olla niinkuin on, ja sillä hyvä.
(Pandarus menee. Hätätorvea soitetaan.)
TROILUS.
Vait, julma hälytys! Vait, jylhä ääni!
Molemmin puolin ovat narreja.
Helena liekin kaunis, noin kun häntä
Punaavat joka päivä verillään.
Mua moinen seikka taisteluun ei kutsu,
Se liian halpa mun on miekalleni.
Mut Pandarus — oi, taivaat, tätä tuskaa! —
Luo Cressidan hän yksin voi mua auttaa;
Vaan hän on kosjomieheks yhtä jyrkkä
Kuin tyttö tylyn-kaino kosinnalle.
Apollo, sano, rakkaan Daphnes kautta,
Mitä Cressida on — Pandarus — ja minä.
Oi, vuode Cressidan on Intia,
Miss' uinuu hän kuin helmi; Ilionin[3]
Ja hänen linnansa on välill' ärjy,
Levoton meri; minä kauppias;
Ja Pandarus, tuo purjemies, mun heikko
On toivoni ja luotsini ja laivani.
(Sotamelskettä. Aeneas tulee.)
AENEAS.
No, Troilus, miks' et ole taistelussa?
TROILUS.
Siks etten ole; siinä naisen vastaus,
Kun naisekast' on olla sieltä poissa.
Mit' uutta tänään taistotantereelta?
AENEAS.
On Paris mennyt kotiin; haavan sai.
TROILUS.
Sen kuka hälle antoi?
AENEAS.
Menelaus.
TROILUS.
Siis verta vuotakoon! Ei haittaa kai,
Jos Menelauksen sarvest' iskun sai.