ACHILLES.
Huoment', Ajax!
AJAX.
Häh?
ACHILLES.
Huomenta!
AJAX.
Ja päivää päälliseksi!
(Menee.)
ACHILLES.
Tää mitä on? Achillest' eivät tunne?
PATROCLUS.
Niin vierait' ovat! Ennen pokkuroivat
Ja hymyt etukäteen laittoivat,
Achilleen eteen nöyristyen, niinkuin
Luo pyhän alttarin ois ryömineet.
ACHILLES.
Haa! Äkkiäkö olen köyhtynyt?
Kun suuruus joutuu riitaan onnen kanssa,
Niin mailman kanssa myös. Kun tuhoon tulet,
Sen näet muiden silmist' yhtä pian,
Kuin saat sen tuta. Ihmiset vain näyttää
Kesälle kirjosiipiään kuin perhot;
Ja arvoa ei ihmisellä siksi,
Ett' on hän ihminen, vaan arvon antaa
Se arvo, joka tulee ulkoa,
Asema, rikkaus, suosio, jotk' usein
Enemp' on sattumaa kuin ansiota.
Jos nämä sortuu — liukkaita kun ovat —
Niin ystävyyskin — jok' on sekin liukas
Ja noihin nojaa — toisen niinkuin toisen
Vie mukanaan, ja kaikki yhteen suistuu.
Mun näin ei ole laita. Onni yhä
On ystäväni; kaikk' on täyteläänä
Ja ennallaan, pait noiden miesten katseet.
Kai minuss' ovat jotain havainneet,
Jok' ei niin suurta huomiota kestä,
Mit' ennen mulle soivat. Kah, Ulysses!
Hän lukee, — keskeytän lukemisen. —
Ulysses!
ULYSSES.
Mitä, suuri Thetiin poika?
ACHILLES.
Mitä luette?