CRESSIDA.
Ja minne?
ALEKSANDER.
Itätorniin,
Jok' yli laakson kohoo, taistelua
Näkemään. Hector, jonka mielenmaltti
On vankka niinkuin hyve, suuttui tänään,
Andromachea torui, miestään löi,
Ja, niinkuin sodass' oisi kotitöissään,
Ol' aseiss' ennen päivän nousua
Ja läksi kentälle, miss' itki kukat,
Jo ennustellen urhon raivotöitä.
CRESSIDA.
Ja mikä raivon syynä?
ALEKSANDER.
Huhutaan,
Ett' ylhä mies on Kreikan armeijassa,
Sukuja Hectorille, Troian verta,
Nimeltä Ajax.
CRESSIDA.
Hyvä; entä sitten?
ALEKSANDER.
Sanotaan, ett' on miesten mies per se,
Ja seisoo omin jaloin.
CRESSIDA. Niinhän joka mies tekee, jos ei ole päissään, tai sairas, tai jalkoja vailla.
ALEKSANDER. Tämä mies, nähkääs, neiti, on omakseen riistänyt kaikenlaisten eläimien luonteen-ominaisuudet: hän on uljas kuin jalopeura, kömpelö kuin karhu, hidas kuin elefantti; mies, johon luonto on niin kasannut mielettömyyksiä, että hänessä uljuus on narrimaisuudeksi rutistunut ja narrimaisuuden höysteeksi pantu vähän älyn särvintä. Ei ole toisella ihmisellä sitä hyvettä, josta ei hänessä olisi haametta, eikä sitä pahetta, josta ei hänessä olisi pilkkua. Hän on synkkämielinen ilman syytä ja iloinen ilman aikojaan; hänellä on kaikki puolet, mutta kaikki niin nurinpuoliset, että hän on niinkuin luuvaloinen Briareus, jolla on monta kättä, eikä yhtäkään käytettävää, tai umpisokea Argus, joka on pelkkää silmää, mutta näköä vailla.
CRESSIDA. Mutta kuinka sellainen mies, joka minua naurattaa, saattaa Hectoria suututtaa?
ALEKSANDER. Sanotaan, että hän eilen tappelussa kävi Hectorin kimppuun ja paiskasi tämän maahan; suutuksissaan ja häpeissään siitä ei Hector ole sen perästä syönyt eikä nukkunut.