AENEAS.
Terve, urho, nyt
Kun leuto rauha on! Mut aseellisna
Kun sinut kohtaan, saat niin mustaa uhmaa,
Kuin sydän siittää voi ja miehuus täyttää.
DIOMEDES.
Ei Diomedes kammo kumpaakaan.
Veremme nyt on tyyntä: terve siis!
Mut tilaisuus kun saadaan taistella,
Niin kaikin voimin, keinoin, juonin ajan
Ma henkeäsi takaa, kautta Zeun!
AENEAS.
Niin ajat leijonaa, mi paetessaan
Päin kääntää kasvonsa. — Sua tervehdin
Sydämmest' aivan! Kautt' Anchiseen hengen,
Sua tervehdin; niin, Venuksenkin vannon
Ma käden kautta: hellemmin ei kukaan
Sit' ole lempinyt, jonk' aikoo tappaa!
DIOMEDES.
Yht' ollaan mieltä! — Zeus, jos ei Aeneas
Kuolollaan loistett' anna miekalleni,
Suo hänen tuhat päivänkierrost' elää!
Mut maineekseni hänen huomenn' anna
Jo kuolla, joka jäsenessä haava!
AENEAS.
Hyvinpä tunnemmekin toisemme.
DIOMEDES.
Pahemmin toivoisimme tuntevamme.
PARIS.
Tää kohteliaint' on uhmatervehdystä,
Jalointa lemmen vihaa, mit' on kuultu. —
Mit' asiaa näin varhain?
AENEAS.
Kuningas
Mua pani noutamaan, en tiedä, miksi.
PARIS.
Minä tiedän: viekää tämä Kreikan mies
Nyt Calchaan taloon; sieltä saakoon lunnaiks
Antenorista sulo Cressidan.
Me teemme seuraa, tai, jos suvaitsette,
Niin menkää edeltä. Ma luulen varmaan —
Tai oikeammin, mull' on tarkka tieto —
Ett' yötä siell' on Troilus-veljeni.
Mies herättäkää, ilmoittakaa hälle
Tulomme ja sen syykin. Pelkään, että
Olemme vähän häiriöksi.
AENEAS.
Varmaan.
Tuo Troilus Troian muuttais ennen Kreikkaan,
Kuin Troiast' antais Cressidan.