VAHLA. Ette, aivan oikein.
POMPEJUS. Niin, näettekös vain! Te silloin paraikaa, jos koitatte muistella, särjitte mainittujen väskynöitten kiviä.
VAHLA. Niin tein, aivan oikein.
POMPEJUS. Niin, näettekös vain! Minä silloin sanoin teille, jos muistatte, että se ja se ja se ja se ei voinut parantua siitä jutusta — ymmärrättehän — jos ei pitänyt ankaraa elantotapaa, niin teille sanoin.
VAHLA. Se on kaikki totta.
POMPEJUS. Niin näettekös?
ESCALUS. Ole vait, sinä olet ikävä narri: asiaan! — Mitä he siis tekivät Kyynärpään vaimolle, että miehellä nyt on syytä siitä valittaa? Käydään nyt häneen käsiksi.
POMPEJUS. Ei, teidän armonne, se ei vielä käy päinsä.
ESCALUS. Enhän minäkään sitä tarkoittanut.
POMPEJUS. Mutta kyllä sitten käymme häneen käsiksi, teidän armonne luvalla. Pyydän nyt vain, teidän armonne, katsokaa tuota herra Vahlaa: sillä miehellä on kahdeksankymmentä puntaa vuodessa, ja isä kuoli pyhäinmiesten päivänä. — Pyhäinmiesten päivänähän se oli, herra Vahla?