Neljäs kohtaus.
Huone Angelon linnassa. (Angelo tulee.)
ANGELO.
Rukoilla mielin; mieli vain käy toise
Kuin rukous; taivas saa vain tyhjät sanat,
Mut mieli, kieltä kuulematta, kiintyy
Vain Isabellaan; suussa Jumala,
Ikäänkuin nimeään vain pureksisin,
Mut povess' ankarana synnin myrkky
Vain kiehuu. Valtio, jot' ihailin,
Ikävä, kuiva on kuin hyvä kirja
Monasti luettu; ja siveyteni,
Jost' ylpeilin, — ettei vain kukaan kuulisi —
Edulla vaihtaisin nyt höyhenhatuun,
Jot' ilma löyhyttelee. Arvo! Tapa!
Pukusi kuorell' usein kumarrukseen
Pakoitat houkkiot ja valhekiiltos
Älynkin pettää. — Veri, verta olet!
"Hyv' enkeli" sa pirun sarviin piirrä,
Se silt' ei pirun merkkikuva ole.
(Palvelija tulee.)
No, mitä?
PALVELIJA.
Eräs nunna, Isabella,
Pateille pyytää.
ANGELO.
Näytä hälle tie.
(Palvelija menee.)
Oi, taivaat!
Miks veri sydämmeeni syöksyy noin,
Silt' estäin toiminnan ja lisäks riistäin
Myös muilta jäseniltä kaiken tarmon?
Noin tyhmä joukko viemistyneen vaiheell'
Apuna häärää, vieden hältä ilman,
Jost' elpyä hän vois; noin kansa, juosten
Pois askareistaan, lempikuninkaansa
Lähelle tunkeilee ja alttiudellaan
Vain vaivoiks on, ja milt et häntä loukkaa
Typeräll' innollaan.
(Isabella tulee.)
No, kaunis lapsi?
ISABELLA.
Ma tulin kuulustamaan mieltänne.
ANGELO.
Ois mieluisampaa, jos sen tietäisit.
Kuin että kysyt. Veljes ei saa elää.
ISABELLA.
Vai niin. — No, Herran haltuun jääkää siis!
(Aikoo mennä.)
ANGELO.
Viel' elää sais, ehk yhtä kauan kuin
Sinä ja minä; sittenkin hän kuolkoon.
ISABELLA.
Ja teidän tuomitsemanako?
ANGELO.
Niin
ISABELLA.
Sanokaa, milloin? jotta viivytys,
Lyhyt tai pitkä, valmistukseks oisi,
Niin ettei sais hän haittaa sielulleen.
ANGELO.
Hyi, riettatekoja! Ois yhtä oikein
Sit' armahtaa, ken valmiina luoman luonnolt'
On ryöstänyt, kuin hellitellä moista
Hekuman työtä, joka taivaan kuvaan
Lyö väärän leiman. Yhtä helppoa
Luvatta poistaa luomus laillinen,
Kuin valaa kultaa luvattomaan muottiin
Ja tehdä laiton.
ISABELLA.
Niin taivaassa on säätty, vaan ei maassa.
ANGELO.
Sanotko niin? Ma pian sinut kiedon.
Valitse: joko oikeus veljeltäsi
Vie hengen, tai sen pelastat, jos ruumiis
Nyt saman maireen synnin uhriks annat
Kuin tyttö veljes raiskaama.
ISABELLA.
Sen lupaan,
Ett' ennen ruumiin annan pois kuin sielun.
ANGELO.
En puhu sielustasi. Pakkosynnit
Vain lasketaan, ei kirjaan panna.
ISABELLA.
Mitä?
ANGELO.
En sitä takaa: puhua ma voin
Niin puoleen niinkuin toiseen. Vastaa tähän:
Mun, jonka kautta laki puhuu nyt,
Mun vallassani veljesi on henki:
Niin, eikö laupeutta olis synti,
Jos veljen henki säästyis?
ISABELLA.
Se siis tehkää! —
Ma siitä panen kaupan sieluni;
Se syntiä ei ois, vaan laupeutta.
ANGELO.
Sa sielusi jos kaupalla sen teet,
Niin tasan painaa laupeus ja synti.
ISABELLA.
Jos veljen eestä rukoilla on synti,
Sen synnin kestän; teidän armotyönne
Jos synti on, jok' aamu rukoilen,
Ett' tämä synti mulle, eikä teille,
Syyks luettaisi.
ANGELO.
Mutta kuule toki.
Mua ethän ymmärrä, tai olet tyhmä,
Tai viekastat, ja se ei ole hyvä.
ISABELLA.
Niin, tyhmä lien, ja missään muuss' en hyvä
Kuin siinä, että myönnän nöyräst', etten
Parempi ole.
ANGELO.
Äly itseään
Näin mustaa, kirkkaalt' oikein näyttääkseen.
Kuin musta naamus peittämänsä sulot
Korottaa kymmenesti kauniimmiksi
Kuin mitä ois ne paljaaltaan. — Mut huomaa;
Jott' ymmärtäisit, puhun selvemmin:
On kuolon oma veljesi.
ISABELLA.
No niin.
ANGELO.
Niin paha tekons' on, ett' ilmeisesti
Sen rangaistuksen laki hälle määrää.
ISABELLA.
Niin oikein.
ANGELO.
Jos nyt ei muuta pelastuksen tietä —
Oletan vain, en sit', en tätä väitä —
Kuin että sinä, hänen sisarensa,
Jos pyytäis sua mies, jonk' ylhä arvo
Tai tehovaisuus tuomariin vois päästää
Lain kaikkivallan kahleista sun veljes,
Ja muut' ei pelastuksen keinoa
Kuin että joko ruumiis kalleudet
Sa uhraat tuolle miehelle, tai täytyy
Sun veljes kuolla, — mitä tekisit?
ISABELLA.
Sen veli-raukalle, mink' itselleni:
Jos kuoloon olen määrätty, niin kannan
Ma ruoskan arpia kuin rubiineja,
Ja kuoloon riisuudun kuin vuoteeseen
Jo kauan ikävöittyyn, ennen kuin
Häväisen ruumiini.
ANGELO.
Siis veljes kuolee.
ISABELLA.
Se oisi huokein tie, ja paremp' oisi,
Jos veli kuolis kerta kaikkiaan,
Kuin että sisko, hänet pelastaakseen,
Iäksi kuolisi.
ANGELO.
Mut etkö noin
Sin' yhtä julma ois kuin tuomio,
Jot' olet näin sä herjannut?
ISABELLA.
Häpeän lunnahat ja vapaa armo
On eri perhettä: lain armoitus
Ei ole riettaan kaupan sukulainen.
ANGELO.
Vast'ikään laki tuntui tyrannilta,
Ja veljes harha-askel sinust' oli
Pikemmin leikkiä kuin rikosta.
ISABELLA.
Anteeksi, armo! Jotain halatessa
Puhumme toista, toista tarkoitamme.
Asiaa, jota vihaan, puolustelen
Sen eduksi, jot' ylen rakastan.
ANGELO.
Olemme kaikki heikot.
ISABELLA.
Kuolkoon veli,
Jos hän vain yksin, eikä kukaan muu,
Tuon heikkouden perintönään omaa.
ANGELO.
Mut heikkopa on myöskin nainen.
ISABELLA.
On,
Kuin peili, johon katsoo; yhtä pian
Se särkyy kuin se muotojakin mukaa.
Voi naista! Taivas auttakoon! Ne miehet
Heit' omaks edukseen vain häväisevät.
Sanokaa kymmenesti heikoiks meitä:
Olemme hennot niinkuin luontommekin
Ja herkät petost' uskomaan.
ANGELO.
Sen luulen:
Tuo todistus sun sukupuolestasi —
Kun vahvempi ei mieskään lie kuin että
Viasta särkyy — se mua rohkaisee.
Pidä sanas, ole mikä olet: nainen;
Jos olet enempää, et ole mitään
Mut jos se olet — niinkuin ulkomuotos
Sen selvään todistaa — niin nyt se näytä
Ja luonnon omaan pukuun pukeudu.
ISABELLA.
Mull' yks on kieli vain: oi, hyvä herra,
Puhukaa samaa kieltä mitä äsken.
ANGELO.
Siis suoraa kieltä kuule: sua lemmin.
ISABELLA.
Niin veljenikin lempi Juliaa,
Ja siitä hän nyt kuolee, sanoitte.
ANGELO.
Ei kuole, jos mua lemmit, Isabella.
ISABELLA.
On hyveellänne oikeus, sen tiedän,
Tekeytä huonommaksi kuin mit' on,
Muit' urkkiakseen.
ANGELO.
Usko kunniaani!
Sanani ilmaisevat aikeeni.
ISABELLA.
Se kunnia on uskottavaks kehno,
Ja aie häijy! — Teeskelyä kaikki!
Tuon, Angelo, teen tietäväksi; varo!
Julista heti veljelleni armo,
Tai täyttä kurkkuani julki huudan,
Mik' olet mies!
ANGELO.
Ken uskoo Isabellaa?
Nimeni puhdas, hurskas elämäni,
Valta-asemani, vastatodisteeni
Niin ovat kannettasi painavammat,
Ett' omiin sanoihisi tukahdut
Ja parjaukselle löyhkäät. Alun tein,
Ja himoni nyt päästän valtoihinsa:
Rajulle halulleni antaudu!
Pois kainous ja turha punastus,
Jok' empii, vaikka palaa! Veljes osta
Minulle antamalla ruumiis uhriks,
Hän muuten ei vain kuolemalla kuole,
Vaan pitkiin kuolon kidutuksiin hänet
Tylyytes saattaa. Vastaa huomenna,
Tai, kautta kiihkon, joka minut valtaa,
Rupean julmaks hälle! Kyllin siitä:
Mun kiellolleni ei sun väittees riitä.
ISABELLA.
Kenelle valittaisin? Tuon jos kerron,
Niin ken mua uskoo? Tekopyhä suu,
Samalla kielellä se yhtä samaa
Ylistää sekä sadattaa, ja käskee
Lain kumarrella mielijohteitaan,
Ja oikean ja väärän vääntää, miten
Vain himo vaatii! Claudion luo nyt menen.
Jos kohta veren vietokseen hän sortui,
Se kunto häness' asuu, että hän,
Vaikk' oisi hällä sata päätä panna
Sadalle veripölkylle, ne ennen
Hän uhraisi, kuin sisarensa ruumiin
Noin inhan saastan tahrattavaks sois.
Siis kuole, veli! Siskos puhtaaks jää;
Siveys kalliimp' on kuin veljen pää.
Hänelle kerron pyyteet Angelon;
Niin tyyneen menköön haudan lepohon.
(Menee.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Huone vankilassa.
(Herttua, munkiksi puettuna, Claudio ja vanginvartija tulevat.)
HERTTUA.
Siis armoa sa toivot Angelolta?
CLAUDIO.
Ei muuta lääkett' ole kurjalla
Kuin toivo yksin.
Elämää toivon, kuoloon olen valmis.
HERTTUA.
Vain kuolemata mieti; suloisempaa
On silloin kuolema ja elämä.
Näin sano elämälle: sinut jos
Ma menetän, sen menetän ma, johon
Vain houkka kiintyy; henkäys sa olet
Ja altis joka ilman vaihtelulle,
Jok' alinomaa uhkaa tuota majaa,
Miss' asustat. Vain kuolon olet narri:
Paeta sitä yrität, mut aina
Sen syliin lennät. Jalo sin' et ole:
Kaikk' ilot, joita nautitset, ne alhaist'
On syntyperää. Miehuutt' olet vailla:
Sa pelkäät kurjan madon halkopäistä,
Laheaa kieltä. Paras lepos uni;
Sit' ikävöit, mut pelkäät kuolemaa,
Jok' unta sekin on. Et omas ole,
Vaan monta tuhatt' eri hiukett' olet,
Tomua kaikki. Onni sulta puuttuu:
Mit' ei sull' ole, sitä aina pyydät.
Ja hyljit, mitä on. Et ole vakaa:
Sävysi kumman-oikukkaana vaihtuu
Kuun mukaan. Rikas olet, mutta köyhä:
Kuin aasi, kultaharkot selässään,
Vain päivän kannat aarretaakkaas', sitten
Sen kuolo purkaa. Ystävää ei sulla:
Veresi, joka isäkseen sua sanoo,
Tuo lanteittesi oma sikiö,
Kiroilee, kun ei spitaali ja leini
Ja halvaus pikemmin sua lopeta.
Ei nuoruutt' eikä vanhuutt' ole sulla,
Vain lyhyt ettone, miss uneksit
Sa kumpaakin; sill' elähtynyt kaikki
Sun kukkea on nuoruutes ja kerjää
Rujolta vanhuudelta armopalaa;
Ja jos sa vanhenet ja rikastut,
Sult' into, hehku, tarmo, kauneus puuttuu,
Hyvyyttäs nauttiakses. Mitä on siis
Tuo elon nimellinen? Siinä piilee
Tuhannet kuolemat; ja kuitenkin
Pelätään kuolemata, joka kaikki
Tasoittaa ristiriidat.
CLAUDIO.
Kiitos, isä!
Näen, että elon ha'uss etsinkin
Vain kuolemaa, ja kuolemaa kun etsin,
Tapaankin elämän. Se tulkoon siis!
ISABELLA (ulkoa).
Avatkaa! Armo teille, rauha!
VANGINVARTIJA.
Ken se?
Sisähän! Toivotukseen: tervetullut.
HERTTUA.
Palajan pian luokses, poikani.
CLAUDIO.
Suur' kiitos, kunnioitettava isä! —
(Isabella tulee sisään.)
ISABELLA.
Sanoisin pari sanaa Claudiolle.
VANGINVARTIJA.
Halusta suotu — Herra, — sisarenne.
HERTTUA (hiljaa vanginvartijalle).
Sananen teille!
VANGINVARTIJA.
Vaikka kuinka monta.
HERTTUA.
Lymyhyn viekää, mihin kuulen kaikki.
(Herttua ja vanginvartija poistuvat.)
CLAUDIO.
No, sisko, minkä lohdun sinä tuot?
ISABELLA.
Vain hyvän, hyvän, niinkuin aina lohtu.
Lord Angeloll' on taivaass' asioita,
Sinua lentolähetikseen aikoo,
Ett' iäks sinne jäisit airueksi.
Siis viipymättä hanki matkalle,
Jo huomenissa.
CLAUDIO.
Eikö apua?
ISABELLA.
Ei, paitse pään jos päästimeksi tahdot
Sydämmen halkaista.
CLAUDIO.
Siis jokin apu?
ISABELLA.
Niin, veikko, eloon sinä jäädä voit.
Lord Angelon on armo pirullista;
Jos siihen turvaat, henkes saat, mut iäks
Sun kahlehtii se.
CLAUDIO.
Ikityrmäkö?
ISABELLA.
Niin, oikein: ikityrmä, pakkotila;
Se, vaikk' ois maailma sulle avoinna,
Sun paikkaas sitoo kiinni.
CLAUDIO.
Millä tapaa?
ISABELLA.
Niin, sillä tapaa, että, jos sä suostut,
Se koloo rungostasi kunnian
Ja paljaaks sinut jättää.
CLAUDIO.
Sano, mikä?
ISABELLA.
Sun tähtes, veljyt, vapisen, ja pelkään
Ett' elon raihnaan tahdot pidentää
Ja viiden, kuuden talven tähden uhraat
Ikuisen maineen. Uskallatko kuolla?
Vain mielikuvitust' on kuolon tuska;
Pahainen toukka, jota jalkas polkee,
Se tuntee ruumiin vaivaa yhtä suurta
Kuin jätti kuollessaan.
CLAUDIO.
Mua miksi solvaat?
Vai luulet, että mulle lujuutt' antaa
Voi hento kukka?[5] Kuolla jos mun täytyy,
Pimeyttä tervehdin kuin morsianta
Ja suljen syliini.
ISABELLA.
Nyt puhui Claudio;
Isäni haudasta se oli ääni.
Niin, kuolla täytyy sun; oot liian jalo
Halpuudell' ostaaksesi henkesi.
Tuo tekojumalinen tuomari —
Jonk' ylhä katsanto ja määräsanat
Nujertaa nuoruuden, sen ilveet herpaa
Kuin haukka kyyhkyn — onkin perkele:
Sisästään lika ammenna, niin kuilun
Näet hornansyvän.
CLAUDIO.
Pyhä Angeloko?
ISABELLA.
Oi, hornan kavalaa on koristusta
Pukea kirotuimmat ilkiöt
Pyhyyden pukuun. Aatteleppa, Claudio,
Jos hälle neitsyyteni myyn, niin olet
Sa vapaa.
CLAUDIO.
Hyvä taivas! Mahdotonta!
ISABELLA.
Tää inha rikos tuottais sulle luvan
Edelleen rikkoa. Tän' yönä tulee
Mun tehdä se, jot' inhon mainita,
Sa muuten kuolet huomenna.
CLAUDIO.
Oi, älä!
ISABELLA.
Jos muut' ei vaadittais kuin elämäni,
Vapautes eestä pois sen heittäisin
Kuin neulan.
CLAUDIO.
Kiitos, kallis Isabella!
ISABELLA.
Siis valmis huomenn' ole kuolemaan!
CLAUDIO.
Kyll' olen. Himojako hänessäkin,
Noin lakia kun polkee, jota itse
Teroittaa tahtoo? Syntiä ei tää siis,
Tai kuoleman se synneistä on pienin.
ISABELLA.
Niin mikä pienin?
CLAUDIO.
Jos tää on tuomittava, kuinka hän,
Tuo viisas mies, vois hetken nautinnoista
Ikuiseen vaivaan mennä? — Isabella!
ISABELLA.
Niin, mitä, veli?
CLAUDIO.
Kauheaa on kuolla.
ISABELLA.
Ja inhottavaa häväistynä elää.
CLAUDIO.
Niin, mutta kuolla, mennä tiesi minne,
Vilussa maassa maata, mädätä;
Eloisa, lämmin tunne turtuneena
Maamöhkäleeksi; ilonrikas henki
Palavass' aallokossa uivana
Tai kaameiss' ikijäissä värjyvänä;
Kahleissa näkymättömien tuulten
Ja ainaisessa vauhdiss ajelehtaa
Maapallon kiitäväisen ympäri,
Tai pahempaakin kärsiä kuin pahin,
Mit' ohjaton voi mieli kuvitella
Ulinaa, parkua! — Oi kauheutta!
Tukalin, kurjin maallis-elämä,
Mink' ikä, puute, vaiva, vankeus
Voi meille määrätä, se paratiisi
Sen rinnall' on, mik' uhkaa kuolemassa.
ISABELLA.
Ah!
CLAUDIO.
Rakas sisko, anna minun elää!
Jos minkä synnin veljes hyväks teet,
Sen vian niin voi luonto puhtaaks pestä,
Ett' tulee siitä hyve.
ISABELLA.
Peto sinä!
Pelokas raukka, kunniaton kurja!
Mun syntinikö sulle onnen tuo?
Sisaren häpeällä henkens' ostaa,
Se eikö sukurutsaa? Varjelkoon,
Ett' isälleni uskoton ol' äiti!
Ei muuten hänest' olis voinut siitä
Noin kierää villivesaa. Sua vieron.
Katoa! Kuole! Vaikka polvistuksin
Ma voisin kohtas muuttaa, sit' en tee.
Tuhannen rukoust' uhraan kuolemalles,
Mut pelastuksekses en sanaakaan.
CLAUDIO.
Oi, kuule, Isabella!
ISABELLA.
Hyi, hyi, hyi!
Ei syntis sattumaa, vaan ammattia.
Näin armosta vain tulis parittaja.
Sun paras heti kuolla.
(Menemäisillään.)
CLAUDIO.
Kuule, sisko!
(Herttua palaa.)
HERTTUA. Sallitteko pari sanaa, nuori sisar, vain pari sanaa?
ISABELLA. Mitä haluatte?
HERTTUA. Jos aikanne myöntäisi, niin tahtoisin mielelläni hiukan puhella kanssanne; pyyntöni tyydyttäminen olisi sitä paitsi teille hyödyksi.
ISABELLA. Minulla ei ole aikaa liikenemään; viipymiseni täällä on muille toimilleni haitaksi; mutta hetkisen voin teitä palvella.