Ensimmäinen kohtaus.
Marianan kammari.
(Mariana istuu; poika laulaa.)
Laulu.
Huules pois, nuo sähköiset,
Jotka petti valoillaan mun!
Silmäs pois, nuo tähtöset,
Jotka harhaan johti aamun!
Pois mun anna suudelmain,
Suudelmaan,
Lemmen lahja — harha vain,
Harha vain!
MARIANA.
Lopeta laulusi, ja joutuin pois!
Tuoss' saapuu lohduttaja, jonka neuvot
Suruni myrskyn usein vaiensi.
(Poika menee.)
(Herttua tulee, valepuvussa niinkuin ennenkin.)
Anteeksi! Toivoisin, ett' ette oisi
Näin laulukkaana mua tavannut.
Mut anteeks, isä, suokaa! Uskokaa:
Mua riemu ei, vaan murhe laulattaa.
HERTTUA.
Niin kyllä; säveliss' on tenho syvä:
Hyväksi paha muuttuu, pahaks hyvä.
Mutta sanokaa, olkaa hyvä: onko kukaan minua täällä tänään kysynyt? Juuri tällä hetkellä oli erään henkilön määrä tavata minut täällä.
MARIANA. Ei kukaan ole teitä kysellyt; olen tässä istunut koko päivän.
(Isabella tulee.)
HERTTUA. Uskon teitä ehdottomasti. — Se hetki on nyt tullut, juuri nyt. Pyydän, poistukaa tuokioksi; kenties piankin kutsun teidät takaisin, hyviä tietoja saamaan.
MARIANA. Olen teille alati kiitollinen.
(Menee.)
HERTTUA.
Tulette parahiksi; tervetullut!
Mit' uutta tuolta hyvält' Angelolta?
ISABELLA.
Hänell' on puisto muurin ympäröimä,
Jok' antaa länttä kohti viinitarhaan;
Ja tähän tarhaan lautaportti vie,
Jonk' avaa tämä isohkompi avain;
Ja tällä toisell' aukee pieni ovi,
Mi johtaa viinitarhast' itse puistoon;
Luvannut olen sinne saapua,
Kun synkän sydänyön on hetki tullut.
HERTTUA.
Mut löydättekö ihan varmaan tien?
ISABELLA.
Kaikk' olen tarkoin pannut huomioon;
Hän syntisimmän kiihkon kuiskeilla
Ja liikenteillä kahdestikin mulle
Osoitti tien.
HERTTUA.
Muit' eikö välillänne
Eleitä, joita hänen tulee tietää?
ISABELLA.
Ei muuta; pimeäss' on yhdyttävä;
Hänelle sanoin, että viipyä
Voin hiukan aikaa vain, sill' ulkona
Odottaa, sanoin, tyttö, jok' on tänne
Mua seurannut ja luulee, että tulin
Vain veljen tähden.
HERTTUA.
Hyvin keksitty!
En tästä vielä Marianalle
Puhunut mitään. — Tulkaa sisään, neiti!
(Mariana palaa.)
Ma pyydän, tutustukaa tähän tyttöön,
Hän hyödyksi on teille.
ISABELLA.
Niin ma toivon.
HERTTUA.
Kai uskotte, ett' aion teille hyvää?
MARIANA.
Kyll', isä, uskon; kokenut sit' olen.
HERTTUA.
Siis ystäväänne kädest' ottakaa
Ja kuulkaa, mitä ilmoittaa hän teille.
Odotan täällä; mutta joutukaa,
Yön usmat nousee.
MARIANA.
Suvaitsetteko?
(Mariana ja Isabella poistuvat.)
HERTTUA.
Oi, korkeus ja suuruus, miljoonat
Sua viekkaat silmät urkkii! Huhut joukoin
Levittää kierää, väärää puhetta
Sun toimistasi. Sadat löyhät sutkat
Sun tekee haaveittensa isäksi
Ja houreillaan sua rääkkää!
(Mariana ja Isabella palaavat.)
Tervetulleet!
Sovittu siis?
ISABELLA.
Hän juoneen myöntyy, isä,
Jos te vain suostutte.
HERTTUA.
Min' en vain suostu,
Vaan vielä pyydän.
ISABELLA.
Muut' ei teidän tarvis
Kuin lähteissänne hiljaa sanoa:
"Mun veljeäni muistakaa."
MARIANA.
Ei vaaraa.
HERTTUA.
Ei vaaraa, tytär armas, sullekaan.
Lain mukaan hän on sinun puolisosi.
Ei synti ole näin teit' yhdistää,
Kun sinun kieltämätön oikeutesi
Petosta kaunistaa. Hyv' on; jo riittää;
Sen kylvää täytyy, joka tahtoo niittää.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Huone vankilassa.
(Vanginvartija ja Pompejus tulevat.)