Tiro katsahti ulos. Kadun poikki ulottui sulku muodostaen sen umpikujaksi. "Koettakaa seuraavasta kulmasta", hän sanoi ajurille; "joutukaa siitä." Nyt saattoi selvästi erottaa ammunnan. "Me olimme tänä aamuna saamaisillamme teidän pinteeseen", virkkoi Tiro.
"Niin", vastasi Savrola; "minulle kerrottiin, että hyökkäys saatiin vaivoin torjutuksi".
"Missä te itse olitte?" kysyi nuorukainen perin hämmästyneenä.
"Raatihuoneella nukkumassa; olin kovin väsynyt."
Tiro tunsi vastustamatonta inhoa. Hän oli siis raukka, tuo suuri mies. Hän oli aina kuullut mainittavan, että politikoitsijat olivat arkoja nahastaan ja lähettivät toisia taistelemaan puolestaan. Mutta hän oli sentään luullut Savrolaa toisenlaiseksi; tämähän tunsi niin tarkalleen polopelinkin; yhtä kaikki hän olikin samaa maata kuin kaikki muutkin.
Savrolan aina tarkka silmä havaitsi hänen ilmeensä, ja hän naurahti kuivasti. "Teidän mielestänne minun olisi kai pitänyt olla ulkona kaduilla? Uskokaa minua: tein paljon enemmän hyötyä siellä, missä todellisuudessa olin. Jos olisitte nähneet mikä kauhu ja kammo raatihuoneelle vallitsi taistelun aikana, niin olisitte älynnyt, että saattoi ihminen tehdä pahempaakin kuin käydä täydessä rauhassa nukkumaan. Sitä paitsi oli jo tehty kaikki, mihin ihmisvoima kykeni, emmekä me olleet laskeneet väärin."
Tämä ei saanut Tiroa vakuutetuksi. Hänen hyvät ajatuksensa Savrolasta olivat haihtuneet. Hän oli kuullut paljon tämän miehen valtiollisesta rohkeudesta. Mutta hänen mielestään fyysillinen urhous oli aina siveellistä arvokkaampi. Vastahakoisesti hänen täytyi tunnustaa itselleen, että Savrola oli pelkkä suunsoittaja, rohkea kylläkin siellä, missä sanoilla taisteltiin, mutta varovainen ryhdyttäessä vakavampaan työhön.
Vaunut pysähtyivät uudelleen. "Täällä on katusulkuja joka taholla", selitti ajuri.
Savrola kurkisti ulos akkunasta. "Me olemmekin jo lähellä päämäärää, jatketaan tästä jalan; sinne on vain muutama sata askelta Perustuslaki-aukion poikki." Hän hyppäsi kadulle. Katusulku oli autiona kuten kaikki kadut tässä osassa kaupunkia. Useimmat hurjistuneista kapinallisista ahdistelivat palatsia, ja rauhalliset kansalaiset pysyttelivät taloissaan tai oleskelivat raatihuoneella.
He kapusivat tuon karkeatekoisen muurin yli, joka oli laadittu kasaamalla katukiviä ja hiekkasäkkejä kaksien vankkurien alle ja päälle, ja kiiruhtivat sitten katua pitkin. Se johti kaupungin isolle aukiolle. Toisessa päässä oli parlamenttitalo, jonka tornissa liehui kapinan punainen lippu. Pääoven edustalle oli kaivettu ampumahauta, ja siinä näkyi muutamia kapinallisia sotureita.