"Hän ei antaisi minulle koskaan anteeksi sitä."
"Anteeksianto olisi teidän asianne. Armeliaisuutenne tekisi teidät kykeneväksi antamaan anteeksi tekemättömän rikoksen. Teidän tarvitsee vain näytellä mustasukkaisen aviomiehen osaa ja myöhemmin myöntää erehtyneenne."
"Entä Savrola?"
"Kuvitelkaahan mielessänne tuon suositun johtajan asemaa! Isänmaanystävä, demokraatti, ties mitä kaikkea, ja matelemassa tyrannin puolison jalkojen juuressa. Ja vieläkin enemmän — huomatkaa, kuinka hän rukoilee armoa, ryömien presidentin edessä — mikä kaunis kuva! Se tuhoaisi hänet; vain naurettavuus surmaisi hänet."
"Niin voisi käydä", sanoi Molara. Tuo kuva miellytti häntä.
"Sen täytyy käydä päinsä. Se on ainoa mahdollisuus, mikäli minä ymmärrän, eikä sen tarvitse maksaa teille mitään. Jokainen nainen on salaisesti mielissään rakastamansa miehen mustasukkaisuudesta, vaikka tämä olisikin hän puolisonsa."
"Mistä te sellaiset asiat tunnette?" kysyi Molara, katsahtaen toverinsa rumaan, surkastuneeseen ulkomuotoon ja kiiltävään tukkaan.
"Kyllä minä tiedän", sanoi Miguel suun vääntyessä inhottavan ylpeyden virnistykseen. Vihjaaminen hänen haluihinsa teki tympäisevän vaikutuksen. Presidentti tunsi inhoa. "Herra sihteeri Miguel", hän sanoi kasvoillaan ilme, joka osoitti hänen tehneen päätöksensä, "minun täytyy pyytää teitä vastaisuudessa karttamaan tätä kysymystä. Minun mielestäni se tuottaa vähemmän kunniaa teidän sydämellenne kuin päällenne."
"Huomaan teidän ylhäisyytenne käytöksestä, että siihen on tarpeetonta kajota."
"Onko teillä maanviljelysvaliokunnan kertomusta viime vuodelta? Hyvä — antakaa laatia siitä yhteenveto; tarvitsen muutamia tietoja. Maaseudun voimme ehkä säilyttää, vaikka menettäisimmekin pääkaupungin; se merkitsee paljon armeijalle."