"Koska minä lähden sinä iltana hovitanssiaisiin", sanoi Savrola harkitusti.
Moret jäi tuijottamaan suu ammollaan. "Mitä", hän huudahti, "sinäkö!"
"Lähden ihan varmaan. Valtion vanhoja tapoja ei saa sillä lailla syrjäyttää. Minun on velvollisuus mennä; me taistelemme perustuslain puolesta, ja meidän täytyy osoittaa kunnioittavamme sen periaatteita."
"Sinä suostut nauttimaan Molaran vieraanvaraisuutta — astut hänen taloonsa, syöt hänen ruokaansa?"
"En suinkaan", selitti Savrola; "minä syön valtion varaamaa ruokaa. Tiedäthän hyvin, että nämä viralliset toimitukset kustannetaan yleisillä varoilla."
"Aiotko puhua hänen kanssaan?"
"Ihan varmasti, mutta ei siitä koidu hänelle huvia."
"Aiotko siis loukata häntä?"
"Rakas Moret, mikä sinut saa sellaista ajattelemaan? Aion olla perin kohtelias. Se säikähdyttää häntä enemmän kuin mikään muu; hän ei tiedä, miltä taholta vaara uhkaa."
"Et sinä voi mennä", virkkoi Moret päättäväisesti.