"Kuoleman jälkeen voi olla."
"Sitä en luule. Jatkuakseen elämän täytyy osoittaa ylijäämänä onnellisuutta. Yhdestä asiasta olen varma; meidän täytyy sanoa tulevasta tilasta: — jos sellaista on, niin sitten se on parempi!"
"Te sovitatte tuntemuksenne tästä maailmasta kaikkiin muihinkin?"
"Miksi en?" hän virkkoi. "Miksi eivät samat lait pitäisi paikkaansa koko maailmankaikkeudessa ja, jos mahdollista, sen ulkopuolellakin? Toisetkin auringot osoittavat kirjollaan, että ne sisältävät samoja aineksia kuin meidänkin."
"Te kiinnitätte uskonne tähtiin", Lucil lausui epäilevästi, "ja ajattelette, vaikka ette tahdokaan myöntää sitä, että ne voivat ilmaista teille kaiken."
"En ole koskaan syyttänyt niitä liiallisesta mielenkiinnosta meidän hommiamme kohtaan; mutta jos niin olisi laita, niin kummia tarinoita ne voisivat meille silloin kertoa."
Lucil kohotti silmänsä ja kohtasi hänen katseensa. He katsoivat toisiinsa kiinteästi. Lucil hätkähti; mitä hyvänsä tähdet mahtoivatkin tuntea, he ainakin olivat lukeneet toistensa salaisuuden.
Joku kuului rientävän yläkertaan. Se oli emännöitsijä.
"Vaunut ovat palanneet", virkkoi Savrola rauhallisella äänellä. "Ne voivat nyt viedä teidät takaisin palatsiin."
Emännöitsijä astui katolle huohottaen kapuamisesta. "Olen tuulettanut peitteet", hän virkkoi voitonriemuisella äänellä, "ja tuli palaa kirkkaasti. Valmistin hiukan keittoa tälle nuorelle neidille, jos häntä haluttaa tulla syömään ennenkuin se kylmenee."