Tämän jälkeen he lähtivät alas. Savrola auttoi vieraansa vaunuihin.
"Hyvää yötä", hän sanoi, vaikka olikin jo aamu, "ja jääkää hyvästi."
Mutta Lucil, tietämättä mitä sanoisi tai ajattelisi tai tekisi, itki edelleen lohduttomasti ja vaunut vierivät tiehensä. Savrola sulki oven ja palasi huoneeseensa. Hän tunsi, ettei salaisuus ollut enää vaarassa.
XII LUKU
Sotaneuvottelu
Tuskin Savrola ennätti polttaa savukkeen, kun vallankumouksellisten johtajat jo alkoivat saapua. Moret tuli ensimäisenä; hän soitti kelloa kiivaasti ja tömisteli portailla, kunnes ovi avattiin, juoksi sitten yläkertaan kolme askelmaa kerrallaan ja hyökkäsi kärsimättömänä huoneeseen, kauttaaltaan kiihkosta väristen. "Ah", hän huudahti, "hetki on koittanut — nyt ei kaivata sanoja, vaan tekoja! Me paljastamme miekkamme hyvän asian vuoksi; omasta puolestani heitän huotran tiehensä; Onnetar on meidän puolellamme."
"Niinpä kyllä", virkkoi Savrola; "otapas hiukan whiskyä ja soodaa — tuolla niitä on sivupöydällä. Se on hyvää juomaa miekanpaljastajaisiksi — suoraan sanoen kaikkein parasta."
Hiukan häveten Moret kääntyi ja astuttuaan pöydän ääreen alkoi avata soodavesipulloa. Hänen kaataessaan juomaa ilmaisivat lasin ja pullon helinä hänen kiintymyksensä. Savrola nauroi pehmeästi. Äkkiä kääntyen hänen malttamaton seuralaisensa koetti peitellä kiihkoaan uuden purkauksen turviin. "Olen sanonut sinulle jo aikoja", hän virkkoi kohottaen lasiaan, "että voima on ainoa ratkaisutapa. Nyt on käynyt, kuten ennustin. Minä juon sen maljan — sodan, kansalaissodan, taistelun, murhan ja äkkikuoleman maljan — näillä keinoin me saavutamme takaisin vapautemme!"
"Kylläpä näillä savukkeilla on ihmeellisen rauhoittava vaikutus. Eikä niissä ole mitään ooppiumiakaan — ne ovat mietoja, tuoreita egyptiläisiä. Saan niitä joka viikko Kairosta. Niitä valmistaa muuan pikku ukko, jonka tapasin siellä kolme vuotta sitten — Abdullah Rachuan on hänen nimensä."
Hän ojensi rasiaa. Moret otti siitä yhden: sen sytyttäminen sai hänet hallitsemaan ruumiinsa; hän istuutui ja alkoi tupakoida kiihkeästi. Savrola tarkasteli häntä unelmoivan tyynenä, katsellen usein savukiehkuroita, jotka kohosivat ilmaan hänen ympärillään. Hetken kuluttua hän ryhtyi puhumaan. "Vai iloitset sinä siitä, että nyt puhkeaa sota ja ihmisiä surmataan?"
"Iloitsen siitä, että tästä tyranniasta saadaan loppu."