"Hyvä, saamme nähdä", sanoi presidentti päättäväisesti. "Miguel, kartta tänne. Te tunnette maan, Sorrento. Turgan ja Lorenzon välillä on Musta sola, joka on pidettävä meidän hallussamme. Tässä", hän viittasi karttaan, jonka sihteeri kehitti auki, "tässä heidät on pysähdytettävä tai ainakin hidastutettava, kunnes laivasto ennättää takaisin. Mitä meillä on Lorenzossa?"
"Yksi pataljoona ja kaksi pikatykkiä", vastasi sotaministeri.
Presidentti asteli kerran lattian poikki. Hän oli tottunut päättämään nopeasti. "Yksi prikaati onnistuisi aivan varmasti", hän sanoi. Hän teki toisen kierroksen. "Lähettäkää heti rautateitse kaksi kaartinpataljoonaa Lorenzoon." Sorrento, joka oli ottanut esille muistikirjansa, alkoi kirjoittaa. "Kaksi kenttäpatteria", sanoi presidentti. "Mitkä kaksi sopivat parhaiten, eversti?"
"Ensimäinen ja toinen", vastasi Sorrento. "Ja sitten kaartin keihäsratsuväki."
"Kokonaan?"
"Niin, paitsi minkä tarvitsemme sanansaattajiksi."
"Silloin teille jää vain yksi luotettava pataljoona."
"Tiedän sen", sanoi presidentti. "Se on rohkeata peliä, mutta meillä ei ole muita mahdollisuuksia. Ja nyt pääkaupungin linjarykmentit? Mitkä ovat pahimpia?"
"Kolmas, viides ja yhdestoista ovat tuottaneet meille eniten harmia."
"Hyvä; me toimitamme ne pois täältä. Ne saavat marssia tänään Lorenzoon päin ja pysähtyä jossain kahden peninkulman päässä kaupungista, ollakseen varajoukkona. No niin, kenet määräämme johtajaksi?"