"Miten niin?"
"Olen jo huomauttanut siitä teille, kenraali."
"Tarkoitatko sitä, mistä kielsin sinua puhumasta?"
"Juuri sitä."
"Ja tämäkö olisi se oikea hetki?"
"Nyt se on tehtävä, jos milloinkaan."
Syntyi äänettömyys, jonka jälkeen kumpikin ryhtyi päivän toimiin.
Puolentoista tunnin ajan molemmat työskentelivät uutterasti. Sitten
Molara puhkesi puhumaan. "Minua inhottaa ryhtyä sellaiseen, se on
saastainen teko."
"Mikä on välttämätöntä, se on välttämätöntä", sanoi sihteeri ytimekkäästi. Presidentti oli vastaamaisillaan, kun huoneeseen astui kirjuri tuoden salamerkkisähkösanoman selityksineen. Miguel otti sen häneltä, luki ja ojensi päämiehelleen, sanoen töykeästi: "Ehkä tämä jouduttaa teidän päätöstänne."
Presidentti luki viestin, ja lukiessa hänen muotonsa muuttui kovaksi ja julmaksi. Se oli Turgan poliisipäälliköltä, lyhyt, mutta hirvittävä tieto; sotamiehet olivat siirtyneet kapinallisten puolelle ammuttuaan ensin upseerinsa.
"No niin", virkkoi Molara lopulta, "minun täytyy pyytää sinua seuraamaan minua tänä iltana hyvin tärkeälle retkelle. Otan mukaan myöskin adjutantin."