Perälä: No nähkääs, poliisi Aapeli tuli vähää ennen sinun esille huutoasi kuiskaamaan korvaani, että tulisin hänen kanssansa ulos hetkiseksi, hänellä oli muka tärkeätä asiaa. No minä menin. Siellä alkaa Aapeli pyydellä minulta torpan maata tuolta Jylhänniemen kärjestä. Ja alkaa pitkästi kertomaan, kuinka hän on päättänyt tuon nykyisen torppansa purkaa ja kuinka Jylhänniemi olisi kaunis paikka ja niin edespäin. Minä aloin heti aavistamaan petosta, kun tiesin Aapelilla toistekin sellaisiin puheisiin aikaa olevan. Sanoin lyhkäsesti vaan, että keritäänhän niistä toistekin puhua ja palasin tupaan. Siellä oli Matleena juuri selittämässä, että Perälän Otto on sairaana, eikä voi itse saapua tilaisuuteen, vaan oli valtuuttanut santarmi Molotkinin nostamaan edestänsä arpaa. Ja se toinen vaimo todisti hänen puheensa todeksi. Minä kuuntelin hiljaa väkijoukossa heidän puhettansa siksi kunnes santarmi oli selittänyt, että siinä tapauksessa on hän oikeutettu nostamaan arvan ja aikoi juuri nostaa, kun minä karjasin: seis. Minä olen pojan isä, sanoin minä, ja minäkin olen saanut eräänlaisen valtuuden häneltä. Minut hän valtuutti sanomaan, ettei hän ikinä tule noudattamaan laitonta kutsuntaa eikä niinmuodoin tule nostamaan arpaa, eikä salli, että toisetkaan sitä hänen puolestaan nostavat. Muutoin oli hän äsken kotoa lähteissäni ihan terve.
Otto: No minkä vaikutuksen teki puhe.
Perälä: Seuraus oli se, että santarmin lipunnostoon ojennettu käsi väsähti alas, ja väkijoukko alkoi huutamaan hurraata ja eläköötä minulle ja sinulle Otto.
Otto: Sehän oli suuremmoista. Kuinka sitte kävi?
Perälä: No, sittenkun väkijoukko oli lakannut huutamasta, jatkettiin toimitusta santarmin kaiken aikaa minua mulkoillessa. Mutta sittenkun toimitus oli loppunut, luki santarmi erään paperin, jota sanoi kuvernööriltä saamaksi valtakirjaksi, jossa annettiin heille, santarmeille, valta vangita kaikki ne, jotka ovat jääneet pois syynistä ja että heidät on toimitettava Helsinkiin Poprikohvin puheille. Ja lisäsi sitten sen luettuaan vielä, minuun päin kääntyen, että ei tiedä mihinkä ne sitten sieltä viedään. Tulehan tänne kamariin Otto niin neuvon sinua hiukan siltä varalta, jos Poprikohvin tykö vietäisiin.
(Menevät kamariin).
Emäntä: Kuulehan Pekka, voitko auttaa tahi neuvoa minua eräässä asiassa?
Pekka: Ja se olisi?
Emäntä (Mennen Pekan luokse). Se olin minä, joka äsken annoin valtuuden noille akoille sanoa, että Otto on kipeänä. Taikka oikeastaan se Matleena sitä ensin esitti, että Otto tekeytyisi kipeäksi ja antaisi sen santarmin nostaa arvan edestänsä. Mutta ennenkuin santarmi sen tekisi, tarvitsisi hän saada 50 mk juomarahaa. Ja minä hullu kun annoin tuon rahan.
Pekka (viheltää): Viisikymmentä markkaa!