Länsi-puolella Skythaen aluetta, niissä vuorimaissa, missä Maris-virta (Theiss) syntyy, siis nykyisessä Itä-unkarissa ja Transsilvaniassa, asettaa Herodoto Agathyrsit, jotka ovat muka hehkuvaisinta väkeä, kantavat paljon kultaa ja pitävät vaimonsa yhteisesti, ollaksensa kaikin ikäänkuin yhtä perhe-kuntaa, missä ei vihaa eikä kateutta olisi. Sodassa Dareioa vastaan eivät ruvenneet Skythaen liittoon, vaan vielä estivätkin näiden marssia maansa läpi.[150] Myöskin Aristoteles heitä mainitsee, sanoen heillä ei olevan kirjoitettuja lakia, vaan heidän säilyttävän lakilauseet runoina muistossansa.[151] Romalais-aian kirjaniekat asettavat heidät koillisempiin seutuihin, lisäten, että heillä oli tattuaamisen tapa, s.t.s. että maalasivat ihoonsa tumman-sinisiä kuvia, vieläpä tukkansakin sinillä painoivat.[152] Nämä Agathyrsit on Vivien de Saint-Martin päättänyt samaksi kansaksi, kuin Priskon ʹΑκατιζίροι, Κατζίροι, Ακατίροι eli ʹΑκαττίροι, Jornandeen Agazziri, jotka asuivat alisen Wolgan varrella ja myöhemmin tunnetaan Katsarien nimellä. Tästä syystä hän ne siirtää Suomen sukuun.[153] Asia ei ole millään muotoa mahdoton, mutta muuta todistusta ei käy siihen löytää, kuin joku yhtäläisyys nimien soinnossa.
Neurit asettaa Herodoto Tyraan lähteille, Agathyrsien itä-puolelle ja luoteessa Skythoista. Satu, kuinka kerran vuoteensa susiksi muuttiivat, on melkein ainoata mitä heistä mainitaan. Suomensukuisiksi ei heitä ole kukaan luullut. Neurien itä-puolella asui Herodoton mukaan ʹΑνδροφάγοι eli Ihmissyöjät, joiden kansallisuutta ei käy millään arvata. Vielä idempänä, Tanain länsipuolella ja pohjassa Skythaen maasta, löytyi Melanklainit eli Mustatakit, joiden nimi tuli heidän vaate-parrestaan, mutta joiden kansallisuus on mahdoton aavistaakkaan. Kuitenkin oppinut Schafarik, joka ei koskaan puutu uskaliaita selityksiä, arvelee [154] että joku Slavilainen oli oman kielensä mukaan selittänyt kansa-nimen: Samojed, sanoista Sam mies ja Jed syödä, josta muka Kreikkalaisille olisi tullut nimitys: Androfagit, ja että taas nimi: Μελάγχλαινοι sisältää suomenkielisen päätteen: -lainen, niinkuin sanoissa: Suomalainen, Savolainen. Nämä selitykset voimme kokonaan siksensä heittää.
Toisella puolen Tanaita. oli Herodoton mielestä jo Aasian maan-osaa, missä Skythaen rinnalla asui Sarmatat Maiotin lahden-pohjasta 15 päivänmatkaa pohjaseen. Heitä ylempänä metsäisessä maassa asuivat Budinit, nähtävästi Melanklainien rinnalla ja itä-puolella.[155] Nämä Budinit ovat muka lukusaa kansaa, sen maan alkuväestöä (αυτόχϑονες), kaikilla vaalean-siniset silmät ja puna-keltainen tukka.[156] Elannostaan ovat paimentolaisia ja ovat muka ainoat täin-syöjät näillä mailla.[157] Heidän metsissään löytyy iso järvi sekä soita ja ruovostoa, ja siinä saukkoja, majavia sekä eräitä eläimiä, joilla on nelikulmaiset kasvot ja joiden nahka käytetään turkiksiksi mutta munoset lääkkeeksi. Budinien seassa asuu toinenkin kansa, nimeltä Gelonit, puisessa kaupungissa. Nämä ovat Herodoton mielestä alkuperäänsä Kreikkalaista siirtokuntaa, puhuvat Kreikkaa ja Skythan-kieltä, josta Budinien puhe kokonaan eriää, ja viljelevät maata. "Kreikkalaisten on tapa", arvelee Herodoto, "kutsua Budinitkin Geloneiksi, joka ei ole oikein".[158] Tämä tapa kuitenkin jäi pysymään myöhemmillä kirjaniekoilla, jotka eivät muutoin mitään tarkempia tietoja lisää.[159]
Näissä Budineissa ovat uudemmat tutkijat luulleet keksivänsä milloin mitäkin kansallisuutta. Mannert pitää heidät Saksalaisten esi-isinä,[160] Schafarik taas selvinä Slavilaisina,[161] ja molemmille on Budinien siniset silmät ja keltainen tukka varmana tuntomerkkinä. Täin-syöminen heitä kuitenkin kuvottelee, jotta he Ritterin mukaan[162] koettavat sen kääntää mänty-käpyjen syönniksi. Sitä vastoin Vivien de Saint-Martin vähintäin yhtä hyvillä syillä lukee Budinit Suomen-sukuun, verraten heidän nimensä Votjakien nimeen, jonka vartalo on Vot, Udy.[163] Silminnähtävästi on tässä kohden mahdoton päästä täyteen selkoon. Täin-syömisen suhteen sopii muistuttaa, että Bashkirit 10:nnella vuosisadalla pitivät täit herkkuinansa,[164] ja että vielä meidän aikoina Lappalaisten on tapa aina aamusin pureksia vaatteidensa saumoja, surmatakseen mitä niihin yön kuluessa on kokoontunut. Tämmöinen askare, jonka Lappalainen toimittaa kaikkein nähden ujoksumatta, lienee Budineillakin ollut tavallinen.[165] Mutta tämä ei muuta todista, kuin että Budinit ruokottomuudessa olivat Lappalaisten vertaisia.
Jota edemmäksi koilliseen tullaan, sitä todennäköisempi meidän on tavata Suomensukuisia kansoja, mutta samassa määrässä myös tiedot ovat vielä enemmin vaillinaiset ja sadunvoitteiset. Herodoton arvata oli koko suunta Neurien, Androfagien ja Melanklainien pohjois-puolella autiota erämaata, jossa Skythat sanoivat ilman olevan täynnä höyheniä.[166] Mitä Hyperbore'ista eli Pohjan-takalaisista tarueltiin, ei Herodoto usko ensinkään.[167] Pohjois-puolella Budinien maata hän tietää olevan erämaata seitsemän päivän matkaa, jonka perästä seurasi koillisessa tai itäisessä suunnassa suuri ja omituinen metsästäjä-kansa, nimeltä Thyasagetat, joiden maassa muka Tanai ja Oaro (Wolga?) sekä kaksi muutakin jokea syntyivät.[168] Nimi, joka myöhemmin kirjoitettiin myös Tussageta ja Thyrsageta,[169] vivahtaa Skandinavian satujen Thursiin eli Thussiin, mutta ei kylläksi todista. Thyssagetain vieressä, nähtävästi itäisellä puolella, asui näillä seuduin toinenkin metsästäjä-kansa, nimeltä Jyrkat. Maa oli metsäinen ja Jyrkain metsän-käynti tehtiin sillä lailla, että mies joutsenensa istui puussa väijyksissä ja hevonen maassa makasi mahallansa; kun otusta oli ammuttu, mies kohta sitä hevosella ja koiralla ajamaan. Jyrkaen ylä-puolella itää kohden asui eräs Skythalainen siirtokunta. Heihin saakka on muka lakeutta, mutta nyt alkaa kivi-koloinen maa, jossa asuu kalju-päitä ihmisiä, nimeltä Argippai'it, lättä-nenäiset ja suurilla sasupäillä, elättäen henkensä eräästä puusta, jonka Herodoton kertomus antaa arvata tuomeksi. Tämä kansa pidetään pyhänä, ei kärsi keltään vääryyttä eikä kanna mitään sota-aseita, vaan ratkaisee muiden kansain riitoja. Näihin saakka on muka maa hyvin tunnettu; sillä siellä käydään kauppaa Ponton rannalta, ja Skythat, jotka sinne lähtevät, tarvitsevat seitsemän tulkkia seitsemää eri kieltä varten. Mutta ylempänä näitä kalju-päitä on korkeita vuoria; ja mitä Argippai'it juttelevat, että muka vuorissa asuu vuohi-jalkaista väkeä ja sitäkin ylempänä ihmisiä, jotka kuus-kuukautista unta vetävät, se kaikki Herodotonkin mielestä pelkkää tarua. Sitä vastoin hän varmaan tietää, että kalju-päiden itäpuolella asuu Issēdonit, ja vastapäätä Issedoneja (idässäkö vai etelässä) hän assettaa Massagetat, joiden maa oli itäpuolella Kaspian-merta, pohjoispuolella Oxoa tai Jaxartesta.[170]
Mela[171] ja Plinio[172], jotka seuraavat Herodoton tietoja, mainitsevat vieretysten, edellinen: Thyssagetat, Jyrkat ja erämaan takana Arimphae'it, jälkimäinen taas: Tussagetat, Turkat ja erämaan takana Arimphae'it. Käsikirjoissa luetaan Plinion tykönä eri muotoja: Turcae, Thircae, Etyreae. Schafarik tahtoisi Herodotonkin tykönä lukea, ei 'Iύρκαι, kuin Τύρκαι, mutta käsikirjat eivät salli senlaista muutosta.[173] Mahdotonta ei ole, että Jyrkaen nimi olisi jotenkin samaa kuin nimi Jughor eli Uigur, Ughor, joka näyttää vanhimpaan aikaan yhdessä käsittäneen Suomen ja Turkin suvut heidän muinaisilla asun-sioillaan Irtish'in, Ob'in ja Jenesein lähteillä.[174] Sitä vastoin Herodoton Argippai (Αργιππαίοι, muutamissa käsikirjoissa, ʹΟργιεμπαίοι, Melan ja Plinion tykönä: Arimphaei) eivät nimellänsä anna mitään osviittaa, mutta heidän ulkomuotonsa antaisi arvata Mongolilaista sukua.
Issēdonien kansallisuudesta ei Herodoton kertomus anna mitään selkoa. Kun mieheltä isä kuolee, silloin sukulaiset kokoontuvat, keittävät kuolleen lihat lampaanlihan kanssa yhdessä ja pitävät siitä peijais-aterian.[175] Mela ja Plinio eivät mitään tietoa lisää ja Ptolemaio heidät asettaa kaukaiseen itään, missä hän Imaon takana mainitsee kaksi Issedon-nimistä kaupunkia.[176] Issedonien ylä-puolella mainitsee Herodoto vielä yks-silmäisiä ihmisiä, jotka Skythaen kielen mukaan kutsuttiin Arimaspit (Αριμασποι), arima on muka sillä kielellä yksi, ja spu silmä. Näistä oli jo ennen kertonut runoilija Prokonnesolainen Aristeas, ja myöhemmät heitä tuolloin tällöin mainitsevat.[177] Nimessä on Iranilainen sointo (asp Zendin kielessä hevonen), ja Diodoro heitä sekoittaakin Iranilaisten Ariaspaen kanssa, vieläpä toisessa paikassa kutsuu Zoroasterin (Ζαϑραύστης) Arimaspien la'inlaatijaksi.[178] Koko kansa kuuluu oikeastansa tarujen valtakuntaan; itse Herodotokin muistuttaa, että hänpä ei usko yks-silmäisiä ihmisiä löytyvän. Pelkkää tarua ovat nuo kullan-vartiat Gripit, Arimaspien pohjois-puolella, joilta nämä jälkimäiset sanottiin ryöstävän tätä kallista metallia.[179] Näitäki ylämpänä, itse pohjoisen valtameren rannalla oli Aristeas maininnut nuo satujen mainiot Hyperbore'it, jotka kuitenkin jo Herodoto pitää olemattomina.[180] Pintapuolisin silmäys osoittaa, ett'ei historia eikä kansa-tiede voi näistä jutuista ensinkään kostua.
Kaspian-meren itä-puolisista kansoista oli Herodoto saanut tietonsa Persian puolelta. Hän mainitsee siinä Massagetat ja Sakat. Massagetat asuivat pohjoispuolella Araxesta, joka tässä on joko Oxo tai Jaxartes, elivät paimentolaisina ja kalastajina vankkureissaan ja olivat mnutoinkin tavoilta ja pukuimelta Skythaen kaltaisia. Vaimojansa pitivät jotenkin yhteisesti ja vanhuksensa teurastivat ja söivät, keittäen heidän lihansa muun lihan kanssa. Heidän ainoa jumalansa oli aurinko ja sille he uhrasivat hevosia.[181] Tämä viimeinen seikka, jonka voimme pitää ikäänkuin pakanallisena Zend-uskontona, näyttää osoittavan sukulaisuutta Iranilaisten kanssa. Nimestä arvaten on heitä koetettu tehdä milloin Arjalaisiksi milloin Turanilaisiksi. Sakoista[182] tietää Herodoto kovin vähän mainita, sanoo vain, että muka Persialaiset kutsuivat kaikki Skythat (s.t.s. kaikki pohjan-puoliset kansat) Saka-nimellä, ja nimittää Xerxeen sotalaumassa: "Skythalaiset Sakat" (Σάκαι δε οί Σκύϑαι), jotka hän myöskin kutsuu: Σκύϑαι ʹΑμυργίοι eli Persialaisten puheen mukaan Σάκαι.[183] Nämä Sakat, joiden vaate-partena mainitaan roima-housut ja pysty-huippuiset hytyrät, olivat Persian alamaisia ja kuuluivat 15:nteen satrapi-kuntaan.[184] Herodoton antamat tiedot saavat täydellisen vahvistuksen Persian kuningasten kalliokiijoista. Dareion kirjoitus Nakshi-Rustam'issa luettelee valtansa alamaisina Sattagydian, Gandarian ja Indian jälkeen: Sakâ Humargá (Assyrialaisessa käännöksessä: Nammirri Umurga) ja Sakâ Tigrakhudá (sanan Tigrakhudâ arvelee Oppert merkitsevän joutsimiestä, sagittarius), vieläpä edempänä Kappadokian, Sapardan (läntisen Vähä-aasian) ja Jonian jälkeen: "Sakat (Nammirrit), jotka asuvat meren takana", joita sitten seuraa Iskudur (Skodros, Trakia) ja palmikon-kantajat Jonialaiset (Euroopan Kreikkalaiset).[185] Meillä on siis tässä sekä Herodoton Σκύϑαι ʹΑμυργίοι että Pontonkin-takaiset Skolotit, vieläpä eräs kolmaskin laji, jota kirjaniekat eivät mainitse. Selvästi myöskin nähdään todeksi, että Persialaiset antoivat Saka-nimen kaikille pohjan-seutujen paimentolaisille. Mutta alkuperäänsä tämä nimi lienee kuulunut ainoastaan siihen Suomensukuiseen kansaan, joka muinaisuuden aikoina vallitsi Assyriassa ja Mediassa, ja sen heimoa olivat luultavasti Persian-vallankin aikana Oxon-puoliset Sakat, mutta ei millään muotoa Ponton-takaiset Skolotit.[186]
Herodoton jälkeiset kirjaniekat lisäävät muutamia tietoja, jotka ansaitsee mainita, jos kohta eivät anna selkoa näiden kansain sukuperästä. Ktesias, Diodoro ja muut juttelevat Sakalais-vaimojen urhollisuudesta.[187] Straboni muistuttaa, että entiset Kreikkalaiset olivat kutsuneet kaikki kansat itäpuolella Kaspian-merta Sakoiksi ja Massagetoiksi, mutta eivät ole niistä mitään luotettavaa tienneet. Itse hän mainitsee lähinnä Kaspian-merta Dahat (Δάαι), idempänä Sakat ja Massagetat, kuitenkin muistuttaen, että erityisillä lahoilla oli eri nimensä.[188] Sakoista hän erittäin kertoo, että he ennen muinoin ovat tehneet yhtäläisiä retkiä etelämpiin maihin kuin mitä Kimmereistä jutellaan; he ovat Baktrian valloittaneet sekä Armeniata paraimman osan, joka heistä sai nimen: Sakasene, vieläpä ovat retkeilleet Kappadokiaan ja Ponton-maakuntaan saakka.[189] Tässä maineessa voimme kentiesi nähdä jonkun hämärän muiston Suomensuvun muinaisesta mahtavuudesta.
Olen edellisessä koettanut tutkia ne tiedot, mitkä historian isä, Herodoto, antaa koillisen Euroopan ja luoteisen Aasian alalta, lisäten myöhempien kirjaniekkojen maineita, missä ne jollakin lailla valaisevat Herodoton kertomusta. Lukija on jo näistä maineista voinut havaita, kuinka vähän valoa seuraavat aiat lisäsivät. Oikeastansa ei kukaan myöhemmistä näy niinkään tarkasti tunteneen Skythaen maata ja niiden lähi-kansoja, kuin Herodoto oli tuntenut, ja tästäpä tapahtui, että kun uusia kansoja ja kansa-nimiä aikaa voittaen tuli kuuluviin, kuitenkin Herodotonkin mainitsemat nimet tavallisesti näiden rinnalla ja seassa kertoeltiin, vaikk'ei ollut selvä tieto, kuinka näitä vanhoja ja uusia nimiä oli sioittaminen ja sovittaminen. Runoniekat tähän vielä hämmennystä lisäsivät, käyttämällä nämä hämärät tiedot runollisiin tarkoituksiin. Itse Ponton ranta-maastakin alkoi käsitys käydä yhä himmeämmäksi. Jo Aristoteles luuli Tanain olevan Araxeen haarana[190] ja useat pitivät Tanain ja Jaxarteen yhtenä jokena.[191] Seneca't sekoittivat Tanain ja Danubion[192], ja Ovidio Tomissa ollessaan puhkesi: