ANEMOTIS (ojentaa omenata).
Ota kaunoinen omena!
LYDIA.
Vieno on rypäle viinin.
DAFNE.
Annan sulle aprikoosin.
NAIDION.
Ethän ruusua hyleksi?
LEMMINKÄINEN. Neidot! Neljäksi palaksi tahtoisin itseni tasata, nelinkerroinpa hymyisi nyt mun onneni omani.
ANEMOTIS.
Rukoile jumalatarta!
LEMMINKÄINEN. Kylmä on povi kivinen, tiedän toisen lämpimämmän.
ANEMOTIS. Virkistä voimasi väsynyt, poika parka! Kerro meille, miltä vierailta vesiltä laskit näille lahtiloille? Thessalian tasankomailta, Thrakianko suvisuloista, Argonauttein aaltoloilta, mailtako Pontuksen pimeän, kussa miesten pään menoksi Skyytti takoo taikanuolta? vai tulitko tuulen teitä haahdessa seikkailuhalujen, kuin tuli Odysseus ennen rannoilta ikuisen Troian?
LEMMINKÄINEN. Kauvempata, kaunis tyttö! Ylitse meren yheksän, halki hallan kymmenennen tänne laivalla lasetin polon alta pohjantähden. Saari on vehreä vedessä, lumme lunten kauloama, — myös toki kerkeän keväimen, siellä on kotini kallis, luona Saimaan saarekkahan, varrella vaahtoisen Imatran, kuss' ei iske ihmisjalka, ovet kuolon kuumottavat, mutta suurna, mahtavana sydän sykkii suuren luonnon. Siellä on Suomeni ihana.
ANEMOTIS.
Mitä on mehuja siellä?