(Menee.)
Kuudes kohtaus.
ANEMOTIS. Sitten CHRYSEIS.
ANEMOTIS. Kieli, sa ijäti soipa sydämessä ihmislapsen, sinut nyt virtehen viritän, hän on kuuleva minua. Lapsuusmuistot! Synnyinseutu! Tulkatte tulisin kielin sydäntä syleilemähän, sydäntä kuulevan Chryseiin. Tuoss' on hän. Hänet ma voitan. Soi soitto surunihana!
(Piiloutuu porrasaidan taa.)
CHRYSEIS. Kyynel hyljätyn posella, miksi huolta heijastelet, jota täällä ei tajuta? (Porrasaidan vierellä.) Tästä nään ma laivan lähdön, näen tästä meren sinisen, — konsa nään kotini rannan?
(Äänettömyys. Kuuluu sitran ja sen jälkeen Anemotiksen ääni, joka porrasaidan takaa lähestyy yhä enempi ja enempi ja astuu vihdoin näyttämölle laulaen seuraavaa laulua.)
Romanssi.
Laps Hellan, älä vaihda pois sun maatas ihanaa! Sill' leipä vieraan karvast' ois ja sana karkeaa. Sen päiv' on valju, loistoton, sen sydän sulle outo on. Laps Hellaan, älä vaihda pois sun maatas ihanaa!
CHRYSEIS.
Oi, elä enempi laula.