— Luuletko niin? Mutta sen alla on viivoja; mitähän ne merkinnevät?
— Ne ovat kirjaimia ja ne merkitsevät nimeä: Birger.
Kukonpojan silmät suurenivat. — Osaatko sinä lukea? — kysyi hän salaamatta hämmästystänsä.
— Kyllä kai minä opin selittämään joitakuita viivoja, sinä aikana kun minä palvelin pyhää Priitaa Naantalissa, — vastasi Myllyrannan oppinut myllynrenki.
Poika kohotti olkapäitään niin kuin hän oli nähnyt aikaihmisten tekevän. — Kyllä näkyy että olet talonpoika, — sanoi hän halveksivasti, — ja kyllä minulle tulee vaikeaksi opettaa sinulle jotain kunnollista. Oletko koskaan kuullut, että paremmat ihmiset oppisivat lukemaan? Mutta minä koetan olla kärsivällinen, jos sinä hoidat hyvin toimesi. Puhdista nyt minun aseitani sill'aikaa kuin minä käyn ristiäitini luona.
Birger kiillotti iloisella mielellä entistä leikkimiekkaansa. Tämä pieni miekka oli ollut hänen ensimäinen ihastuksensa. Oi, aikoja sitte hän oli unohtanut sen, mutta kun hän nyt jälleen punnitsi sitä kädessänsä ja tarkasteli nimeänsä ja vaakunaansa miekan lappeessa, niin hänestä tuntui, kuin hän ei enää tahtoisi siitä luopua. Runoissa lauletaan joskus puhuvista miekoista. Tämä pieni hopealla silattu säilä näytti sanovan entiselle omistajallensa: — Miksi sinä et vaadi perintöäsi takaisin? Ota ainakin minut. — Ja hän piilotti pienen miekan takkinsa alle.
Sisään tuotiin leipää, juustoa ja olutta. Hetken perästä tuli Kukonpoikakin ja ilmoitti, että Ursula rouva tahtoi pukua uuden tallirengin kanssa hänen uudesta toimestansa.
Birger seurasi sykkivin sydämin, ja tuli samaan puoliympyrän-muotoiseen tornihuoneesen, jossa Taavi oli kerran nähnyt Ljungarsin mustan rouvan tutkivan tähtiä. Huone oli entisellään, Birger tunsi sen aivan hyvin, Kulmaikkuna jossa oli suuri kaukoputki, musta uudin, madonnankuva seinällä, tähtikarttapallo hopeisine telineineen ja kummalliset pergamenttikääröt osottivat, että Ljungarsin oppinut ja tähtitietoinen rouva yhä edelleen tutki samoja salaisia tieteitä, jotka olivat levittäneet hänestä sen yleisen huhun, että hän osasi noitua ja oli liitossa paholaisen kanssa. Birgerin astuessa huoneesen oli hän epäilemättä juuri neuvotellut tähtien kanssa ja saanut tyydyttäviä merkkejä, sillä hänen huulillansa oli hymy, jota hän tuskin koetti salata.
— Mene tiehesi! — sanoi hän Kukonpojalle.
— Enkö minä saa olla läsnä, kun ristiäiti pestaa minulle tallirengin? — kysyi poika pahoillansa.