Goliat purskahti itkuun, eikä saanut hyvään aikaan sanaakaan suustansa.
— Mitä sinä tahdot? — kysyi poika lyhyesti ja kärsimättömästi, eikä tuntunut erittäin liikutetulta nähdessänsä vanhan ystävänsä. Hän näytti häiriytyneeltä ja silminnähtävästi hän oli kiusaantunut, kun hän ei saanut rauhassa suorittaa katumusharjoituksiansa.
— Mitäkö minä tahdon? — huokasi Goliat nyyhkyttäen. — Minä tahdon kysyä, puhuttelenko minä rakkaan isäntäni poikaa, Birger Bonpoikaa, Ljungarsin herraa, sukunsa nuorinta jäsentä, joka on syntynyt kantamaan miekkaa sivullansa?
— Hyvä, hyvä, näethän että minä olen edessäsi. Mutta sano asiasi lyhyesti, sillä luullakseni se on maallista laatua.
— Maallista laatuako? Jos niin tahdotte. Minä olen vanha mies haudan partaalla, ja puhuttelen nuorukaista, joka nyt vasta astuu elämään. Jos niinä puhun maallisia asioita, niin minä teen sen teidän tähtenne, herra. Minä tahdon estää suurta onnettomuutta ja sanon teille: te ette voi, ettekä saa ruveta hengelliseen säätyyn.
Nuorukainen pudisti surumielisesti päätään. — Minä kuuntelen sinua kärsivällisesti, — hän sanoi, — sillä se on velvollisuuteni, mutta minä pyydän sinua vieläkin, puhu lyhyesti, sillä Jumalan äidin tahto on, että minä rupean hänen palvelukseensa ja minun päätöstäni et sinä, eikä kukaan kuolevainen saa järkähytetyksi.
— Jumalan äidin tahto! — toisti taaskin vanhus, tapansa mukaan itsepäisesti takertuen toisen sanoihin. — Jumalan äidin tahto! Älkää sitä sanoko, herra! Perkeleen tahto se on, eikä kenenkään muun, kyllä minä tiedän mistä se tulee. Jumalan äiti ei voi koskaan vaatia, että Suomen urhoollisimman ritarin poika tulisi aseettomaksi, pelkurimaiseksi, tekopyhäksi munkiksi ja että hänen loistava sukunsa vapaaehtoisesti sammuisi kurjassa munkinluolassa. Oi, jalo herrani, ajatelkaa nuoruuttanne, muistakaa sisartanne ja isänne muistoa! Kaatukaa sodassa, jos se on Jumalan ja pyhimysten tahto, niinkuin kaikki teidän esi-isännekin ovat kaatuneet, miekka kädessä ja urhomielin, niin vanha Goliat, jos hän silloin elää, ei sure katkeralla mielellä teidän nuorta henkeänne ja nimeänne. Mutta kaiken sen nimessä, mikä on teille rakasta, älkää haudatko itseänne elävältä, olkaa uskollinen isienne perinnölle ja älkää salliko voitonhimoisten luostarien, ryöstäessään perintö-osuuttanne, ulkokultaisesti osottaa teeskenneltyä osanottoa Ljungarsin jalon veren sammumiseen, — sen suvun, jota he eivät milloinkaan ole voineet sietää!
3. Tervehdys herra Bo vainajalta.
Goliat vaikeni, ikäänkuin odottaakseen, minkä vaikutuksen hänen kaunopuheisuutensa olisi tehnyt kuuliaansa. Mutta hän jäi vastausta vaille. Birger tuijotti häneen mietteihinsä vaipuneena, eikä varmaankaan ollut kuullut muuta kuin ensimäiset sanat.
— Sinä olet oikeassa, — sanoi hän; — taivaan tahdon alle täytyy alistua. Mutta liha on heikko, Goliat. Lihaa ja verta vastaan ihmisen täytyy taistella…