Kas niin, nyt taas mamma puhkaa,
Vaan en huoli, teenpä uhkaa.
Mull’ on tuima nälkä, haa!
Mistä saisin makkaraa? (Menee.)
Holofernes (aukasee salin ovet ja kumartaa, vielä vähän päissään). Minä olen heidän kaikkein alammaisimpain majesteettiensa ja armojensa kaikkein armollisin palvelija. Suvaitsevatko heidän korkeat armonsa tehdä minulle armon vilvoitella itseänsä vähän täällä ulkona perähuoneessa. Vai niin. Heidän korkearuhtinaalliset, kuninkaalliset ja prinssilliset armonsa suvaitsevat vielä hikoilla. Olkaa sitte niin armolliset ja hikoilkaa, niin kauan kuin teidän armonne haluatte. (Itsekseen.) Kunhan vaan ei tulisi kovin ikävä iltaista, tahi oikeammin maljoja. Kas niin, nyt tulee hänen armonsa kuningatar, kovin armoton. Nyt tulee täällä nuoskailma. Parasta on pötkiä tipo tieheni, tunnen itseni sanomattoman janoiseksi. (Sill’ aikaa on Forella tullut toiselta puolelta sisään, iso makkara kädessä, ja asettuu nurkkaan syömään.)
Forella (syöden). Kolme päivää on mamma pitänyt minua nälkäparannuksella, että tulisin oikein hienoksi, kuin prinssi tulee. Eihän siitä liho, jos makkaran syökin, (Mutustaen.) Mokoma prinssiraukka! Mut minäpä tiedän, mikä on parempi, ja se on makkara.
Kuningatar (hyökkää sisään, näkemättä Forellaa.)
Tule, tule Forella,
Prinssi kysyy sinua.
(Menee etsien pois.)
Prinssi Amundus (seuraa heti kuningattaren perästä).
Väistyä hän tahtoi varmaan.
Mistä löydän sinut, armaan’?
(Huomaa syövän Forellan.)
Tiedätkö sä, saunapiika,
Joll’ on nälkä hirmuinen,
Miss’ on sulo neitinen?
Forella (hiljaa).
Niijaanko nyt, se lie liikaa?
Enkä viitsi. (Kovasti.) Sanokaa,
Josko prinssin nähdä saa?
Prinssi.