Tulee hönttö, vait sen tähden!
(Holofernes tulee sisään kukilla koristettuna.)
Holofernes. Helejaa, tytöt, tänään täällä tulee mahtavat häät. Arvaatteko, kuka on morsian? Niin, Florinna, se pikku, sievä, kaikkein armollisin neiti Florinna on se. Ja voitteko arvata, kuka on ylkä?
Roosa. Kukas muu kuin prinssi Amundus?
Holofernes. Ylemmäksi, sokerimuruni, ylemmäksi. Se olen minä itse, näetkös, minä suuri valtainen, urhollinen ja nerokas ritari Holofernes, kuningattaren korkeasti-omakätinen kuuluttaja, ja niin edes päin j. n. e. Oletteko koskaan nähneet niin kunnioitettavaa ylkää? Minut voisi syödä, niin olen makea. Ja tuommoisia kukkia, mitä sanotte? Enkös ole sievä?
Liila. Olette, niinkuin kaatunut aita, jonka lahonneiden seivästen välistä orjantappuran kukat pilkistävät.
Holofernes. Entäs uusi frakkini, olkaa hyvä ja katsokaa sitä tarkasti. Mitä pidätte?
Roosa. Niin, täydellisesti patakuninkaan näköinen.
Holofernes. Kuninkaalliselta minä näytän, se on varma. Minä odotan par’aikaa korkeaa herrasväkeä tänne, ja se viisas rouva Sysiskin: on luvannut saapua häihin. Mutta minua niin hävyttömästi janottaa. Hyvästi, pikku heinäsirkat! Olen kohta täällä jälleen. (Menee.)
Roosa. Tule, Liila, saammepa nähdä, mitä heillä nyt on aikeissa. (Menevät.)