[KEVÄÄN SATU.]

Kevään satu huvittaako ketä?
Lienet, poika, kuullut sen?
Se on varma, eikä meitä petä,
Tosi myös kuin päivönen;
On kuin metsä vihanta;
On kuin vuori korkea.
Kevään satu huvittaako ketä?
Lienet, poika, kuullut sen? Etelässä syntyi lapsukainen
Saarell’ onnellisuuden.
Isäns’ oli päivä paahtavainen,
Siskons’ järvi hopeinen,
Aamutähti äitinsä,
Fenix lintu veljensä.
Etelässä syntyi lapsukainen
Saarell’ onnellisuuden. Kevätlapsi kohos kehdostansa,
Kapalonsa katkoen,
Perhon siivin lensi lentoansa
Poikki maiden, merien.
Huiski taikasauvallaan
Yli järven, yli maan.
Kevätlapsi kohos kehdostansa,
Kapalonsa katkoen. Suuremp’ ei viel’ ollut mikään noita,
Kuin se Kevät pienoinen:
Minne lensi, sinne silmikoita
Puhkes oksiin pensasten,
Kukat kasvoi ihanat,
Niityt tuoksui vihannat.
Suuremp’ ei viel’ ollut mikään noita,
Kuin se Kevät pienoinen. Metsän peikot katselivat kateen
Silmin Kevään ihmeitä.
Laittoivatpa ukonilman, sateen
Kurittamaan Kevättä.
Vaan kun sade vihmaili,
Pikku Kevät riemuitsi.
Metsän peikot katselivat kateen
Silmin Kevään ihmeitä. Nythän Kevät asuu seudullamme,
Kantaa meille kukkiaan.
Poimikaamme kukat, saattakaamme
Peikot piiloon taantumaan!
Ja kun tulee sade uus,
Kirkastuupi vihannuus.
Nythän Kevät asuu seudullamme,
Kantaa meille kukkiaan.

[KOIVUJEN JUURELLA.]

Koivujen juurella,
Isämme kotona,
Leikkiä lyömme,
Teemme myös työmme,
Kylvämme, kynnämme innolla.
Aaltoset häilyy,
Lainehet’ päilyy,
Raitisna säilyy
Rantamme riemuisa loiskinta. Koivujen varjossa
Kuulimme iloisna
Äitimme milloin,
Aamuin ja illoin,
Laulaen ylisti Luojaansa.
Oksat ne oivat
Siimestä soivat,
Varjoa toivat
Kesäisnä päivänä kuumana. Koivujen oksilla
Pienonen laulaja,
Vienosti liikkuin,
Sievästi kiikkuin,
Soittavi säveltä suloista.
Illalla tieno
On ylen vieno,
Tuoksuva, hieno,
Yö on niin raitis ja vilpoisa. Koivu niin kaunis on,
Sievä ja verraton.
Nähdä sen saamme,
Ett’ isänmaamme
Sille soi parahan kaunisteen.
Tahdonpa olla,
Riemuita, huolla,
Elää ja kuolla
Täällä mä koivujen siimekseen.

[SYYSLAULU.]

Syksypä oikein hauskuttaa,
Kun viljat saadaan talleltaa,
Ja tehdään kakku soma.
Vaan kenpä parhaan leivän saa?
No, meidän äiti oma.
Ja lapsoset
On iloiset,
He laulelee:
Ho hee, ho hee!
Syksypä oikein hauskuttaa,
Kun tehdään kakku soma. Metsissä, mailla myrskyää,
Järvissä aallot hyrskyää,
On rankkasateet kovat.
Syystöitä isä ennättää,
Ahoilla puolat ovat.
Ja lapsoset
On iloiset,
He laulelee:
Ho hee, ho hee
Metsissä, mailla myrskyää,
Mut lapset tuvass’ ovat.

[AALLOTTAREN JÄLJET.]

Oletko nähnyt raitoja meren hiekassa tuolla rannalla korkean metsämäen alla? Miten valkoinen se hiekka on ja raidat ovat aaltomaiset ja lähenevät lukemattomissa sievissä mutkissa ylös aivan vedenrajaan asti. Kuin olen nähnyt suurten valkoisten vaahtoaaltojen syöksyvän vihoissaan rantaäyrästä vasten, on minusta useinkin näyttänyt kummalliselta, ett’eivät ne ole kokonaan laisseet pois noita raitoja hiekasta. Mutta siihen työhön ei meren aaltoja ollenkaan haluttanut, ne antoivat raitojen kiemurrella hiekassa kuin ennenkin, kulkivat pauhaten ja jyristen ylitse ja asettuivat syvemmälle jälleen lepäämään.