Liisa. Tiedäpäs, herra kuningas, nyt minä muistan, että näin kerran unta, kuin olin pieni. Minä näin, että Frodella oli merkki vasemmassa korvassa ja että hän sen merkin tähden oli kerran tuleva ylhäiseksi herraksi.
Dagobert. Teidän majesteettinne! Nyt minäkin muistan Mustalais Daaran kertomuksen, että hän oli nipistänyt prinssin korvaa.
Kuningas. Niin, se on totta. Katsokaammehan. Tules tänne, Frode, ja näytä korvaasi!
Musta henki (hiljaa). Älä mene, Frode; ne syövät sinut. Sääski on purrut Frideä korvaan; sano, että se on hän.
Valkoinen enkeli (matkanpäässä). Mene Frode!
Liisa. Etkö kuule, Frode, että enkeli käskee sinua menemään? (Frode menee. Kuningas katsoo hänen korvaansa.)
Kuningas. Frode, tule syliini! Sinä olet minun poikani, minun kadonnut prinssini! Matti – minä nimitän sinut tässä heti paikalla hovimylläriksi.
Maija. Ei, sanon minä, ei, ei, ei, viimeiseen asti! Frodea ei saa syödä. Ettekö häpeä, herra kuningas, viedä minun lapsiani syötäväksi?
Matti (Maijan takana). Hovimylläriksi! Niin, niin, mutta hävetköön Dagobert syödä meidän lapsiamme! Kas, tuossa tulee Kaisa muori. No, nyt saamme taas kuulla jonkun hirmuisen uutisen.
Kaisa muori (tulla harppailee täyttä vauhtia). Oletteko kuulleet suurta ja hirveää uutista? Mitäs arvelette siitä, että Mesopotamian suuri lohikäärme on ollut niin näljissään, että on syönyt ihan itsensä.