Kuningas. Ylpeä tyttö, tiedätkö sinä, kuka sinä olet? Sinä olet Mustalais Daaran lapsi, vaikka minä olen vain kasvattanut sinut linnassani.
Musta henki (Frodelle). Nyt sinä voit kostaa tuolle ylpeälle kerjäläispennulle. Muista, miten hän halveksi sinua, vaikka pelastit hänen henkensä.
Valkoinen enkeli (etäämpänä). Anna hänelle anteeksi, Frode.
Liisa. Kuuletko, enkeli käskee sinua antamaan hänelle anteeksi?
Frode (ojentaa kätensä Lumikolle). Hyvä Lumikko, älkäämme enää kiistelkö, koska nyt viimeinkin saatamme sinutella toisiamme! Ja sinä, Fride, sinä olet aina oleva minun paras kumppanini. Ja sinä, Liisa, sinun pitää olla minun näkyväinen enkelini maan päällä. Sinä se aina ennen, kuin me muut, kuulit enkelien äänen meidän sydämmissämme. Sinä olet onnellinen, sinä Liisa. Muistatko, miten äiti kerran luki meille: Autuaat ovat puhtaat sydämmestä, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Kuningas. Tulkaa, nyt lähdemme kaikki minun kuninkaalliseen linnaani, ja siellä ja koko valtakunnassa pitää vietettämän suuri ilojuhla. Minä olen saanut takaisin poikani! Tämä on ensimmäinen iloinen päivä aina siitä asti, kuin kadotin jalon ja hyvän kuningattareni Gunillan, jota en koskaan unhota.
Liisa (kuuntelee). Hiljaa, malttakaahan! Enkelit nousevat meidän takaamme ylös... Huh – tuolla on myöskin musta henki! Mutta hän ei enää ole häijy... Hän laskeutuu polvilleen... Hän itkee... Kuulkaahan! Nyt hän puhuu... (Täll’ aikaa nousee suuri valkoinen enkeli heidän taaksensa metsän kunnalle ja pikku enkelit seisovat, kaksi kummallakin puolella. Musta henki astuu näkyviin kunnaan vasemmalle puolelle ja laskeutuu polvilleen.)
Musta henki (valkoiselle)
Sä voitit jo. Mä jouduin tappiollen.
Sun valtakuntaan prinssi kuulukoon.
Mä kiusasin, mut uskollisna ollen
Hän sulle jäi; mä hyljätty nyt oon.
Sua valko-enkel rukoelen mä,
Tee minut valkoiseks kuin olet sä!
Valkea enkeli.