|
Lumi ompi peittänyt Kukat laaksosessa, Järven aalto jäätynyt Talvi-pakkasessa, Varpunen Pienoinen Syönyt kesän einehen; Järven aalto jäätynyt Talvi-pakkasessa. Pienen tuvan ovella Seisoi tyttö-kulta: ”Tule varpu, ilolla, Nouki siemen multa. Joulu on. Koditon Varpuseni onneton. Tule tänne ilolla, Nouki siemen multa.” Tytön luo nyt riemuiten Lensi varpu-kulta: ”Kiitollisna siemenen, Otan kyllä sulta. Palkita Jumala Tahtoo kerran sinua. Kiitollisna siemenen Otan kyllä sulta.” ”En mä ole, lapseni, Lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, Tulin taivahasta. Siemenen Pienoisen, Jonka annoit köyhällen, Sai sun pieni veljesi Enkelitten maasta.” |
| Urholan linna. |
[URHOLAN LINNA.]
”Nyt tulee sota!” huusi Matti, ja tallusteli sisään aivan punaposkisena, noella piirretyt viikset huulilla, kukon höyhen lakissa ja puusapeli sojossa.
”Herra varjelkoon!” parkasi vanha Maija, joka aamupäivällä lakasi salin lattiata ja säikähti niin, että oli vähällä pudota istualleen lattialle. ”Mitä Matti sanoo? Tuleeko sota?”
”Tulee kyllä”, virkkoi Matti ylpeästi ja pisti sapelinsa ympärillänsä olevan vyön silmukkaan. ”Sota tulee, niin että paikat paukkuu, mutta antakaa, hyvä Maija, minulle ensin voileipä; nälkäisenä on niin ikävä sotia.”
”No, mitä minä nyt kuulenkaan?” virkkoi Maija vieläkin yhtä peljästyneenä. ”Sota on paha onnettomuus. Sehän on hirveätä, että ihmiset tappavat toisiansa ja polttelevat kaupunkeja ja kyliä ja sotkevat viljan pelloilla. Onko mahdollista, että turkkilainen on maahan tullut?”
”Se on tietty”, sanoi Matti, ja haki ruokakaapista leipäkorista itselleen kuivaa leipää koko puoliskon, levitti sen päälle voita ja alkoi syödä kaikin voimin. Suu täynnä voileipää sanoi hän turkkilaisia vilisevän pihan täydeltä. ”Mutta äläs huoli, kyllä me heidät ajamme pakoon. Kyll’ eivät Urholan linnaa saa valloitetuksi.”
”No tuosta puheesta minä en ymmärrä sanaakaan!” sanoi Maija ja keräsi rikat rikkalapiolle ja kiiruhti, niitä viemään ulos. Sillä muori oli utelias näkemään, mitä kummia siellä ulkona mahtoi ollakaan, ja avasi siis oven aivan peloissaan.
Mitäs hän siis näki? Ei muuta kuin että piha oli täynnä koulupoikia ja kulmassa aitaa vastaan oli iso lumilinna, ja sen muurille juuri nyt asetettiin lippu, joka oli tehty punaisesta kaulahuivista siten, että se sidottiin heilumaan pitkän leipävartaan päähän. Muori äkäili itsekseen jotakin ”paholaisen maalaamisesta seinälle” ja heitettyään rikat pois, meni hän äkeissään takaisin huoneesen.