Holofernes. Pois tieltä, sanon minä, pois tieltä, tytöt, hänen majesteettinsa meidän kaikkein armollisimman kuninkaan kaikkein armollisin kuuluttaja tulee panemaan järjestykseen kaikkein armollisimpia kuninkaallisia huoneita suurvaltiaalle prinssi Amundukselle, hänen armollisen armonsa röökynä Forellan kaikkein alammaisimmalle yljälle! Puh, minä olen juossut kuin orava, minä olen lentänyt kuin nahkasiipi, seremonianmestarilta hovimestarille, hovimestarilta kellarimestarille ja kellarimestarilta juomanlaskijalle hankkimassa olutta ja viiniä kuninkaalliseen hoviin, että olisi millä juoda hänen kaikkein armollisimman armonsa prinssi Amunduksen onnen malja.
Roosa. Niinpä näyttää kuuluttaja varmuuden vuoksi tutkineen viinejä.
Holofernes. Tietysti, se on minun alammaisin velvollisuuteni. Nyt täällä tulee pidot, tytöt, suuret pidot hovissa, tietäkäätte, ja hänen armonsa prinssi Amundus on alkava tanssin hänen armonsa röökynä Forellan kanssa.
Liila. Mutta hän ei viitsi sitä, ell’ei prinssi kanna häntä. Siihen on hän kovin laiska.
Holofernes. Hillitse kielesi ja puhu arvokkaasti meidän armollisesta röökynästä. Minä voin ilmaista erään salaisen asian. Osaatko olla vaiti, pikku hempukka, mitä?
Liila. Kuin muuri, (hiljaa) kuin joku seisoo muurin takana ja kuuntelee.
Holofernes. Niinpä saatan sanoa, sokurimuruseni, että kuningatar kuiskasi korvaani tänään: Holofernes, sinä olet kelpo mies ja suuri sota-urho. (Tytöt nauravat.) Mitä virnailemista? Tosiaankin niin hän sanoi, ja sentähden, sanoi hän, saat sinä Florinnan rouvaksesi, kun vaan olet siitä puhumatta. Se ei tule koskaan kysymykseen, sanoin minä. Mitäs virkkaa, polttiainen?
Liila. Minä sanon, että kuuluttajamestari on narri.
Holofernes. Niinkö sanot, ampiaispesä? Kyllä minä opetan...
Roosa. Tule, Liila, olen varma, että kuningattarella on jotakuta pahaa mielessä Florinnaa kohtaan. Kertokaamme se hänelle. (Menevät.)