David. Minä olen David, Isain poika, Betlehemistä, enkä minä ole tullut lankeamaan polvilleni sinun eteesi, vaan taistelemaan.
Goljat nauraen niin, että vatsaansa pitelee. Ha ha ha, ho ho ho, hi hi hi… ei, mene matkoihisi, minä, minä nauran itseni kuoliaaksi, ja olisipa vahinko minun laisestani miehestä. Ho ho hoi, oi oi! minä menehdyn.
David äreästi. Naurapahan varovasti, pitkä roikale ja sivalla miekkasi. Saammehan nähdä, kumpi meistä viimeksi nauraa.
Goljat yhä nauraen. Malta, minä en jaksa enää, minä säästän henkesi, itikka, jos vain menet tiehesi. Totta tosiaan, jos elän tämän hauskuuden ohi, syön minä varmaankin koko harjan aamiaisekseni, sillä naurusta sanotaan tulevan hyvän ruokahalun.
David. Niin, jos elät tämän hauskuuden ohi.
Goljat. Mitä nyt? Luulenpa itikan rupeavan surisemaan vielä kotkan nokassakin. Katsos tarkkaan minua. Kuinkahan pitkäksi minua luulet?
David. No, onhan sinulla pituutta noin kuusi kyynärää ja kämmenen leveys. Se ei paljoa merkitse.
Goljat. Vai ei. Ja mitä luulet minun panssarini painavan?
David. Noin viisituhatta vaski-sikliä. Vaan ei sekään merkitse mitään.
Goljat. Entä rauta minun keihäässäni, paljonko se painaa?