Näkyy vehreä niitty israelilaisten ja filistealaisten leirin välillä.
Etupuolella muutamia puita.
Saul ja Abner tulevat eri tahoilta.
Saul. No, mitä kuuluu, Abner? Eikö kukaan minun sotilaistani uskalla taistella Goljattia vastaan?
Abner. Ei, herra kuningas. Ei kukaan uskalla lähteä sellaista hirviötä vastaan, jonka keihäskin on kolmatta syltä pitkä. Huomatkaa, herra kuningas, että tavallinen mies ei ylety edes hänen miekankahvaansakaan.
Saul. Totta, Kidronin ojain kautta! minä en ole tällaista häväistystä vielä ikänäni kärsinyt! Minun översteilläni ei ole sen vertaa rohkeutta rinnassaan kuin millä kuormapojan repaleella hyvänsä, ja minun kapteenini ja luutnanttini ansaitsisivat selkäsaunan joka mies. Neljäkymmentä päivää on nyt jo tuo filistealainen yllytellyt meitä, eikä koko minun sotajoukossani ole ainoatakaan ritaria, joka uskaltaisi astua miekan, keihään ja kilven kanssa tuota vihollista vastaan.
Abner. Se on rangaistus meidän ylpeydestämme. Meidän täytyy nöyrtyä filistealaisten alamaisuuteen, ett'eivät he meitä kokonaan tuhoa.
Saul. Ei niin kauan, kuin minä olen kuningas ja jaksan kantaa miekkaa sivullani. Minä itse astun taistelemaan Israelin puolesta.
Abner. Mitä aiotkaan, herra kuningas! Sinä olet vanha ja voimaton; Goljat voisi pistää sinut keihääsensä kuin poika nauriin puikkoonsa.
Saul. Kas, tuossa tulee hän uudestaan, se pitkä roikale, meitä ärsyttämään. Se roisto! Minä olen aivan tukehtua kiukusta.
Abner. Väistykäämme vähän syrjemmäksi.