Lohi-Maija kyllä ymmärsi, että ukko teki pilaa, mutta ei kuitenkaan voinut olla asiaa ajattelematta. En minä voi pumputa merta tyhjäksi, mietti hän. Mutta ehkäpä minä voisin täyttää sitä, jos ensin tekisin suuren sulun tuonne ulommaksi. Saatanhan sinne koota kiviä ja hiekkaa, niin saamme saaremme toista vertaa suuremmaksi.
Mummo lastasi uuden höyryveneensä täyteen kiviä ja läksi syvemmälle vedelle. Soittaja oli mukana ja soitti niin kauniisti passo-viulullansa, että Ahti ja Vellamo ja kaikki vedenneitoset sukelsivat ylös vedenpintaan kuuntelemaan.
"Mikä se noin kauniisti välkkyy aalloissa?" kysyi Lohi-Maija.
"Meren vaahto se vain välähtelee auringonpaisteessa", vastasi soittaja.
"Heittäkää kivet mereen!" komensi Lohi-Maija.
Höyryveneen väki alkoi heitellä kiviä oikealle ja vasemmalle puolelle vaahtoon. Muuan kivi sattui Vellamon paraalle kammarineitsyelle nenään. Toinen raapasi poskea itse veden emolta. Kolmas loiskahti lähelle Ahdin päätä ja neljäs tempasi häneltä pois puolen partaa. Siitäpä syntyi vedessä aika mylläkkä, aallot vieriskelivät sekaisin kuin kiehuvassa padassa.
"Mistä se myrskynpuuska tuli?" kysyi Lohi-Maija. Mutta ennenkuin hän ehti oikein lopettaakaan kysymystään aukesi vesi suureksi hauin kidaksi ja nielasi koko höyryveneen.
Lohi-Maija painui kuin kivi pohjaan, mutta ponnisteli kuitenkin käsin ja jaloin vastaan, pääsi siten ylös vedenpintaan ja tapasi käteensä soittajan passo-viulun, jonka varassa sitte kyllä jaksoi uiskennella. Vaan samassa näki hän vieressään Ahdin pelottavan pään, jossa oli vain puoli partaa.
"Miksi sinä minua kivillä heittelit?" tiuskasi Ahti.
"Voi, armollinen herra", huokasi Lohi-Maija, "se oli vain erehdys.
Voidelkaa karhunrasvaa partaan, niin kyllä se pian jälleen kasvaa."