"No, ei siinä kuulunut niin mitään. Rikki sammui keskellä ruutivuorta."
"Todellako?"
"Niin ruutivuori oli samanlainen kuin kanuunatkin. Mutta se päävoro se vasta iloinen oli. Kuningas aivan muuttui suuttumuksesta vehreäksi, kutsui luoksensa yli-sytytysmestarin ja kysyi, miksi hän oli myönyt kruunulle syttymätöntä ruutia. Yli-sytytysmestari raukka vakuutti partansa kautta, että ruuti oli parasta lajia, jonka hän heti lupasi todistaa. Sitä varten hän kannatti ruutivuoren maalle, kaaloi polviaan myöten siinä mustassa keossa ja pisti koetteeksi palavan tulitikun ruutiin. Pumm! heti välähti kirkas leimaus ruutivuoresta, ilmaa täräytti hirvittävä paukaus, suunnaton savupilvi levisi yli koko Tanskanmaan; jo luultiin koko maan halkeavan. Yli-sytytysmestarista ei sen jälkeen enää löytynyt edes pikku perunan kokoista muruakaan.
"Silloin astui kuninkaan luo vanha merimies…"
"Se olit varmaankin sinä, Matti!" huusivat pojat.
"Enpä juuri sano, että se minä olin, vaan hän oli vain järkevä merimies, vasempi korva vähän lumpeuksissa äskeisestä paukauksesta. Hän sanoi kuninkaalle: 'Mitä maksaa turhaan meluta? Johan tuon osaa lapsikin ymmärtää, että Refanut on loitsittu tulta, ilmaa ja vettä vastaan. Koetettakoon ennemmin, eikö siihen rauta pystyisi. Hakattakoon se hirviö palasiksi ja tehtäköön sen puista voittamaton sotalaivasto. Minun luullakseni saisi kymmenen tuhatta kirvesmiestä sen työn valmiiksi tulevaan kevääsen asti.'
"'Mutta sill'aikaa syttyy kapina Itämeren tulvimisesta', arveli sotaministeri.
"'Ja sill'aikaa me hukumme Itämeren vedestä', sanoi amiraali.
"'Ja sill'aikaa odottelee seitsemän nuuskalaivaa turhaan
Kattegatissa', huomautti yli-hovimestari.
"'Ei, ei se käy päinsä, se sotii vastoin valtakunnan menestystä', virkkoi kuningas huolissaan. 'Menkäämme ensin levolle, niin asiat selviävät.'