"Onko siellä lunta ja poroja Persiassa?" kysyi Pimpepanturi.
"Lunta on ainoastaan korkeimmilla vuorilla, ja porojen sijasta on meillä peuroja, antilooppeja ja gaselleja", sanoi prinsessa.
"Ei, kiitos kaunis", arveli Pimpepanturi, "sinä saat mennä ja ottaa mieheksesi kenen hyvänsä. Ei missään maailmassa ole niin hyvää maata kuin Lappi."
Ei siinä maksanut vaivaa ruveta kiistelemään. Prinssi ja prinsessa läksivät seuraavana päivänä, annettuaan lappalaisakalle ja hänen pojalleen kullankirjaiset ja kalliskiviset pukunsa ja saatuaan niiden sijaan poronnahkaiset lappalaisvaatteet.
Lappalaisakka sulloi kalliit persialaiset puvut tuohikonttiin ja iloitsi itsekseen, kun arvaili niillä saavansa kokonaisen maton jauhoja.
Shah Nadir istui yksikseen ja ikävästä harmaantuvana Ispahanissa kultapalatsissaan; hän ei voinut unhottaa kadonnutta tytärtänsä. Hänen kiittämättömät poikansa olivat tehneet häntä vastaan kapinan ja marssineet suuren sotavoiman kanssa pääkaupungin luo kukistamaan häntä valtaistuimeltansa. Silloin suurvisiiri ilmoitti nuoren villimiehen, jolla oli kanssansa nuori villinainen, molemmat eläinnahkavaatteissa, ja koira, tahtovan laskeutua kuninkaan jalkain juureen. Shah Nadir ei koskaan kieltänyt vierasta pääsemästä luoksensa; ehkäpä vieras muukalainen tiesi jotakin hänen rakkaimmasta lapsestaan. Villi-ihmiset tuotiin sisään; villimies laskeutui polvilleen, vaan nainen kiersi heti käsivartensa kuningasvanhukselle kaulaan, niin että suurvisiirin parta muuttui peljästyksestä vehreäksi. Mutta Shah Nadir tunsi Lapin poronnahkankin alta niin kauan kaivatun ja niin toivottomasti ikävöidyn lapsensa. "Allah, Allah!" huudahti hän, "nyt minä voin kuolla."
"Ei, herra kuningas", sanoi prinssi Abderrahman, "nyt sinun pitää elää ja iloita meidän kanssamme ja saada takaisin valtakuntasi."
Shah Nadir, kuultuaan tyttärensä pois ryöstämisen ja prinssin uskollisen avun, nimitti heti prinssi Abderrahmanin valtakunnan perintöruhtinaaksi, lupasi hänelle antaa tyttärensä prinsessa Kultakutrin puolisoksi ja lähetti hänet niiden viidenkymmenen tuhannen kultasuitsisen ratsumiehen johtajana karkoittamaan kapinoitsija-joukkoa. Ja kohtapa urhollinen prinssi saavuttikin vasemmalla kädellään loistavan voiton, vangitsi kuninkaan kapinoitsevat pojat ja palasi riemusaatossa riemuitsevaan Ispahaniin. Sitte pidettiin prinssi Abderrahmanin ja prinsessa Kultakutrin häät hyvin komeasti, mutta ilman eläintaistelua, ja he elivät sitte kauan ja onnellisesti yhdessä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa, 31 päivänä elokuuta eli prinsessa Kultakutrin vapautuspäivänä, näyttäytyi kuninkaallinen pariskunta, suureksi ihmeeksi komeudenhaluiselle Persialle, lappalaisten yksinkertaisessa puvussa, ett'eivät he onnen aikana unhottaisi vastoinkäymisiä. Shah Nadir sai vanhana kiikutella polvellaan lastenlapsia; hänen ilkeät poikansa elivät lopun ikänsä jättiläisten kuninkaan Bom-Balin sikopaimenina Turanissa. Koira Vallediveau eli 30 vuotta, kuoli hammastautiin ja sen nahka täytettiin hyvin komeasti. Mutta Pimpedorasta ja Pimpepanturista, jolla kerran oli tuo muhkea nimi Morus Pandorus von Pikkulukulikukkulu, ei sitte enää kuultu mitään koko Persiassa. He luultavasti eivät koskaan löytäneet parempaa maata koko maan päällä kuin Lappi.
ILTAKÄVELY.
On ilta, tähdet kirkkahat,
Käyn luota Lauri setäni.
Ne kestit kyllä kelpasi,
Ne hienot kestit olivat.