Ukko. Sittekö varastaisimme? Etkö häpeä, akka?
Akka. Hyi! kuka tässä varastamisesta puhuu? Me vain vähän, hyvin vähän keventäisimme sen saiturin ylellistä kuormaa. Sehän toki ei voi olla muuta kuin laillista ja oikeata.
Ukko (ajatellen). Hm; niin, saattaisipa tuo olla, mutta…
Akka. Tule pois, odotetaan, kunnes tulee ihan pimeä. Se, näetkös, on laillista; vieläpä on rikkaan ilmeinen velvollisuuskin antaa rikkaudestaan köyhille.
Ukko. Niin, mutta…
Matti ja Maija tulevat, seljässä pussit.
Maija. Kuulitko, Matti, mitä akka sanoi? Rikkaan pitää antaa rikkaudestaan köyhille. Ne varmaankin ovat kunnon ihmisiä. (Akalle). Hyvä matami, me olemme köyhät lapset, joilla ei ole leipää eikä kotia. Saammeko olla teillä yötä?
Akka. Mitä nyt? Häpeä toki, nulikka, kerjätä maantiellä! Ikäänkuin meillä olisi varaa lahjoitella pois tavaroitamme!… Tule, ukko, meidän pitää rientää kotiin. (He menevät.)
Matti. Jokos sait, sanoi Juuso. Ell'emme pääse tupaan, niin tottahan löydämme jonkun ladon maataksemme. Katsos noita kauneita omenia! (Hän laulaa:)
Kaksi kultaomenaa.
Oi, jos olis mulla,
Saisin hevon ratsastaa.
Voisin rikkaaks tulla.
Vaan nyt tässä tallustaa
Rakkaan siskon kanssa saa,
Linnun lailla karkoittaa
Huolet laulelulla.