Mummolla oli puinen häkki, jossa kana asui poikasineen; siinä oli uusi elukkakin saava asua. Mutta kana ei suvainnutkaan kotiinsa vieraita, vaan noukki tuota pikaa silmät pikku olennolta pois päästä. Mummo huomasi sen ja huudahti peljästyksestä. "Ei mitään hätää!" sanoi piskuinen. Ja kohta hän, silmät terveinä ja kauneina, istui hymyillen hajasäärin kanapojan seljässä ratsastamassa.
"Saat asua porsaan kanssa", sanoi mummo, "ja jos se rupeaa tekemään sinulle pahaa, niin ryömi kaukalon alle!"
Niin tehtiin. Piskuinen asetettiin porsaan asuinkumppaniksi, mutta sepä ei onnistunut paremmin, kuin että porsas nielasi hänet yhtenä suupalana. Yksi leukojen losaus vain, niin se oli tehty!
Mummo sen huomasi ja hämmästyi niin, että oli ensi hädässään teurastaa koko porsaan. Jo seisoi hän valmiina porsaan vieressä, ja kohta olisi varmaankin päättynyt sen nuori elämä, ell'ei mummo olisi kuullut vienon äänen sanovan: "Mitäs nyt aiot, pikku emäntä? Vallan hyvinhän minä voin!" Ja siinä se kummallinen olento nauraen istui porsaan seljässä.
"Nyt minä hänet paremmin suojelen", arveli mummo, ja asetti hänet heinille ämpäriin, joka oli oven vieressä tuvassa. Mutta kohta sattui mummon mies tulemaan janoissaan pellolta kotiin, otti ämpärin ja laski syvälle syvimpään kaivoon. "Mitä hulluja nyt teit?" sanoi mummo. "Hukutit minun rakkaimman pikku elukkani!"
Kana-ukko peljästyi ja hämmästyi, sillä hän piti eukkoansa hyvin suuressa arvossa; mutta ennenkuin hän vielä ehti vastata mitään, kuului heikko ääni taaskin sanovan: "Ei hätää, pikku emäntä, kyllä minun on täällä hyvä ollakseni." Ja pikku olento istui nauraen ämpärin sangalla ratsastamassa.
Tämä alkoi viimeinkin mummosta tuntua jo vähän kummalliselta. Hän sovitti sangattomat silmälasit nenällensä, katseli piskuista tarkkaan joka puolelta ja sanoi hänelle: "Mikä sinä oikeastaan olet?"
"Olento", vastasi hän.
"Hm!" sanoi mummo. "No, mistä tämä olento on kotoisin?"
"Kaikkialta enkä mistään", kuului vastaus.