"Emme nouse!" sanoi pikku Lassi, "etkö näe tiikeriä tuolla pippuripensaan luona? Purjehtikaamme toiseen maanosaan!"
"Purjehtikaamme!" myönsi sinisilmäinen unipoika, "pian tästä
Afrikkaan pääsemme." Ja heti, kun hän niin sanoi, he jo olivat siellä.
He pysähtyivät suuren joen suuhun, jonka rannat olivat niin vehreät kuin vehrein sametti. Vähän matkan päästä alkoi ääretön hieta-aavikko. Ilma oli keltainen; aurinko poltti kuumasti, niin kuumasti, kuin olisi sen tehnyt mieli polttaa maa tuhkaksi; ja ihmiset olivat mustat kuin kirjoitusmuste. He ratsastelivat pitkin aavikkoa suurilla kameleilla. Leijonat kiljuivat janoissaan, ja suuret krokotiilit pistivät joesta ylös pieniä, harmaita sisiliskonpäitään, joiden ammottavista kidoista terävät hampaat välkkyivät.
"Emmeköhän tähän nouse maalle?" kysyi unipoika.
"Emme nouse!" vastasi pikku Lassi. "Aurinko polttaa meitä, leijonat ja krokotiilit tekevät meille pahaa. Purjehtikaamme toiseen maanosaan."
"No, voimmehan purjehtia takaisin Europpaan", sanoi valkotukkainen unipoika. Ja samassa he sinne saapuivatkin.
He laskivat erääsen rantaan. Siellä oli niin vilpoista, tuttua ja ystävällistä. Siinä seisoi nuori koivu riippuvin lehdin; sen latvassa istui vanha harakka, ja saman puun juuressa hiiviskeli puutarhurin vanha kissa. Vähän matkan päässä rannasta oli talo, jonka pikku Lassi oli ennenkin nähnyt. Talon vieressä oli puutarha, ja puutarhassa hernemaa, jossa kasvoi hyvin pitkiä palkoja. Vanha puutarhuri, päässä vehreä lakkinsa, käveli katselemassa, olivatko gurkut jo kypset. Pelle-koira haukkui rappujen luona ja nähtyään pikku Lassin alkoi huiskuttaa häntäänsä. Tuolla vanha Tiina lypsi lehmiä karjopihassa. Hyvin tuttu rouva, hartioilla ruutuinen villahuivi, astui katsomaan, miten kankaat valkenivat ruohokolla. Siellä astuskeli myöskin hyvin tuttu herra, yllä keltainen kesänuttu ja suussa pitkä piippu, katsellen leikkuuväen työtä ruispellolla. Rannalla poika ja tyttö juoksentelivat huutaen: "Pikku Lassi! pikku Lassi! tule pois kotiin syömään voileipää!"
"Nousemmeko tähän maalle?" kysyi unipoika, katsoen niin veitikkamaisesti sinisilmillään.
"Tuleppas sinäkin, niin minä pyydän äitiä antamaan sinulle voileipää ja maitoa!" virkkoi pikku Lassi.
"Maltahan vähän!" sanoi unipoika. Ja pikku Lassi näki kyökin oven olevan auki, ja sieltä kuului hiljaa miellyttävä rätinä, aivan kuin olisi lusikalla pantu pannukakku-velliä paistinpannuun.