"Tunnethan sinä auringon kauniit lapset, jotka vapaina liitelevät ympäri koko maailman, ja siitä voit arvata, miten hauska heillä oli istua vankina pimeässä jääluolassa. Valo oikein säkenöitsi suuttumuksesta ja pikku Lämpö itki niin lämpöisiä surun kyyneliä, että ne tippuivat kovalle jäälattialle ja jää alkoi sulaa. Mutta jättiläinen Viima hymyili parrassansa, niinkuin kaikilla jättiläisillä on tapana; parrassa hymyileminen onkin jättiläisten kesken hienouden merkki.
"Mutta pianpa tapahtui, mitä jättiläinen Viima ei ollut aavistanut. Valon kipunat räjäyttelivät rikki jääluolan muurit, ja Lämmön kyyneleet sulattivat jäävuoren järveksi. Auringon lapset pääsivät pakoon vankeudestaan, hyppäsivät selkään Tuulelle ja Säteelle, jotka odottelivat luolan edessä, ja ratsastivat takaisin auringon valtakuntaan. Mutta jättiläinen Viima suuttui niin pahasti, että sai leuallensa kuutaman, se on toisin sanoen, että hän menetti puolet parrastansa.
"Nyt syttyi suuri ja hirvittävä sota auringon kuninkaan ja talven kuninkaan eli jättiläisen Viiman välillä niistä kahdesta auringon lapsesta, jotka olivat olleet vankina, vaan päässeet vapaaksi. Ja koska sotaa käytiin maan päällä, sai maa kärsiä molempien hävitystä, milloin auringon kuumuutta, milloin talven kuninkaan pakkasta. Ja kaikki luonnon voimat olivat nurjimmassa kapinassa ja metelöitsivät hillittömästi, niin että suuret vuoret murtuivat rikki ja valtameret kuohuivat edestakaisin, niinkuin lapsen huiskuttaessa korvossa vettä joka taholle.
"Mutta Valo ja Lämpö rakastivat maan pikku lapsia, joiden kanssa he olivat niin usein leikitelleet, ja heitä säälitti hyvin, että lasten täytyi kärsiä sodan kurjuutta.
"Sentähden he pyysivät isäänsä auringon kuningasta tekemään rauhaa jättiläisen Viiman kanssa: ja tapahtui niin, että tuli toimeen aselepo, vaan ei koskaan oikeaa rauhaa. Sillä jättiläinen ja auringon kuningas sopivat niin, että joka vuosi piti oleman kahdesti aselepoa heidän välillänsä, kolme päivää keväällä ja kolme syksyllä. Vaan niiden välillä sotivat he niinkuin ennenkin, ei kuitenkaan niin julmasti, että maa joutuisi hävitetyksi eivätkä pikku lapset voisi elää.
"Maaliskuussa on kevät-päiväntasaus, toinen aselepo, ja syyskuussa syys-päiväntasaus, toinen. Silloin ei ole kesä eikä talvi, ei kevät eikä syksy, vaan niiden kaikkien välitila. Päivä ja yö ovat yhtä pitkät, lämmin ja pakkanen ikäänkuin hyppäävät kimpolaudalla ja lauta pysyy tasapainossa. Mutta maaliskuussa satuloivat Valo ja Lämpö varsansa ja lähtevät leikkimään maan lasten kanssa, ja syyskuussa he juottavat varsansa sateilla, että niillä olisi rohkeutta lähteä paluumatkalle. Viima kiljuu vihasta, sillä hän ei voi kärsiä aselepoa, ja se kiljunta kuuluu siihen aikaan usein pohjoismyrskyissä. Mutta Valo ja Lämpö heittelevät sormisuukkosia maalle ja kumartelevat lapsille, ikäänkuin sanoen: Kyllä me palaamme, me palaamme! 'Niin, tule, kaunis valo, tule, suloinen lämpö! Te olette niin sydämmestä tervetulleet Viiman valtakuntaan'."
PRINSESSA RUUSUNEN.
Satu kolmessa seikkailussa.
Henkilöt ensimäisessä seikkailussa:
Kuningas.
Ruusunen kapalolapsena.
Hovimarski von Cirkel.
Valtioneuvoksetar Kunigunda.
Ylimäinen juomanlaskija.
Mestarikokki.
Mestarikokin juoksupoika Sam.
Kuninkaallinen lapsenhoitajatar.
Sulotar, |
Koitar, |
Päivätär, | hyviä haltioita.
Tähdetär, |
Kuutar, |
Valotar. |
Tuonetar-neiti, Tuonen tyttö.