Tuonetar. Pitkää unta!
Valotar. Fiat lux! (Tulee äkkiä valoisaksi ja kuningas, kuningatar sekä hovi näkyvät makaavana samassa asennossa kuin ennen, vaan kaikki paksulla tomulla ja hämähäkin verkoilla peitettyinä.)
Tuonetar. Aaveita! Ulkokiiltoa! Haa, julkea, etkö tiedä, että tämä on vastoin luonnon lakia? Fiat nox!
(Pimenee taas.)
Valotar. Tuonetar, minä tiedän sinut leppymättömäksi. Mutta jos avaat sallimuksen kirjan, seitsemännen sivun oikealla, niin saat lukea, että Ruusu-prinsessa ja kaikki linnan asukkaat heräävät taas sadan vuoden perästä eloon, jos vain tunnin perästä sen ajan kuluttua jollakin nuorella ritarilla on rohkeutta uskaltaa henkensä ja herättää prinsessa suutelemalla häntä otsalle.
Tuonetar. Sinä olet oikeassa; se ennustus minulta on unhottunut. Mutta tunti pian kuluu: ei ketään tule.
Valotar. Kukapa tietää!
Tuonetar. Puuttuu ainoastaan viisi minuuttia.
Valotar. Viisi minuuttia? Voi, jos tänne ei kenkään tulisikaan! Jos kaikki suruni ja kaikki rakkauteni olisivatkin hukkaan menneet?
Tuonetar Näetkö nyt, mieletön haltijatar, että mahtava sallimus vielä kerran arvailusi pettää. Nyt puuttuu vain neljä minuuttia.