Mikä nimi armaan?
Niin, se oli suuri salaisuus. Kuningatar ei olisi mistään hinnasta ilmaissut sitä kellekään kammarirouvalle, munkille eikä ritarille, eipä edes puolisollensakaan kuninkaalle. Sillä hänen ajatuksensa tarkoittivat kokonaista kuningaskuntaa, eikä sitä sovi kertoa kaikille lörpöttelijöille. Saattoipa muutenkin tulla vaikeaksi semmoisen morsiamen saaminen: sinne saattoi kyllä karttua kosijoita joka ilmansuunnalta. Vaan kuitenkin, kun prinssi niin viattomasti kysyi:
Mikä nimi armaan?
ei kuningatar voinut hillitä äitinsydäntänsä, vaan taivutti prinssin kiharaisen pään syliinsä, peitti hänen molemmat silmänsä ja kuiskasi:
Margareetta varmaan.
Niin se oli. Margareetta oli Tanskan kuninkaan Valdemarin tytär ja kruunun perijä. Hänet piti prinssi Hookanin kerran saada morsiameksensa ja hänen kanssansa koko Tanskan valtakunta. Sen tulevaisuusajatuksen tahtoi viisas Blanka-kuningatar ikäänkuin laulaa pojan sydämmeen jo hänen pienenä ollessaan, että hän mieheksi vartuttuaan panisi sen toimeen. Prinssi Hookanin piti kerran kantaman päässänsä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kaikkia kruunuja. Sentähden hän vielä kerran suuteli poikaa ja kuiskasi vielä kerran puoleksi leikillä, puoleksi tosissaan:
Margareetta varmaan.
Samassa astui Maunu-kuningas kuningattaren huoneesen ja hänen jäljissään tuli kaksi kammarirouvaa, jotka olivat kuningatarta palvelemassa. Kuningas rakasti kauniita lauluja, ja ilokseen hän kuunteli kuningattaren laulua. Ja kun hän nyt tullessaan kuuli kuningattaren laulavan, vaan ei kuullut sanoja, kysyi hän, mikä laulu se oli.
Kuningatar Blankalla, kuten jo sanottiin, ei ollut halua ilmaista tulevaisuusaikeitaan kuninkaalle, joka ei juuri osannut pitää asioita salassa, ja vielä vähemmin hän niitä halusi ilmaista kammarirouville. Niinpä hän vastasi laulaneensa vain lasten leperrystä pikku poikaselleen.
"Laulakaapas se kuitenkin vielä kerran", sanoi kuningas. "Minusta se oli kaunis laulu."