Vaan sulho ei tullut ensinkään.
"Sehän oli hyvin liikuttavaa", sanoi kuningas. "Vai ei se sulho tullut ensinkään."
Vuotta kun vieri toista,
Tuli se kullasta loistain…
"Ahah, sen kyllä luulin", sanoi kuningas. "Muuten olisikin ollut perin surullista. No, sittehän oli, niinkuin olla pitikin. Vai eikö nuori ritari saanut sydänkäpystänsä?"
Ei kenkään käsitä moista,
lauloi kuningatar, ja siihen se laulu loppui.
"Mitä sillä tarkoitat, rakkahin kuningattareni?" kysyi kuningas.
"Minusta laulu oli kyllin selvä."
"Herrani ja kuninkaani", vastasi Blanka-kuningatar, "tavallisesti on tämmöisissä lauluissa aina jotakin, joka jää arvattavaksi. Ja se se juuri onkin asian sukkela puoli."
"Kyllä kai!" sanoi kuningas. "Ikäänkuin ei tuosta ymmärrettäisi, että siinä tuli muhkeat häät. Kiitos laulusta, kyllä se oli huvittava. Ja nyt minä otan pikku Hookanin kanssani; hänen pitää oppiman ratsastamaan muillakin hevosilla kuin äitinsä polvella. Lähdetkö minun kanssani tallimestarin luo, pikku renki?"
"Lähden, lähden", sanoi poika, hypähti isänsä syliin, ja siihen ne unohtuivat Margareetat ja koko laulut.