"Flanderin kreivi."
"Häh! Flander upposi. Onko vielä ketä?"
"On Saksin prinssi."
"Hänkö, jonka nenä on melkein halki miekan iskusta? — Jopahan! Hänellä sain neljä voileipää. Jo nyt riittää, Ingegerd. Eihän millään voi saada enempää."
"Koetahan vielä; ehkäpä tästä löytyy joku." Ja Ingegerd valitsi oikein hyvän litteän kiven.
"Älä luulekaan, että prinssi Hookan koskaan saa edes minun pikku sormeanikaan", sanoi Margareetta nauraen ja pyörähtäen korkeilla punaisilla kannoillaan sekä heittäen vallattomasti kiven, katsomatta sinne päinkään. Mutta Hookan teki kuusi voileipää.
"Äh", huusivat molemmat tytöt yht'aikaa.
Silloin rapisi lehdikossa ja nuori, muhkea ritari ratsasti puistoon, ja hänen kanssansa kullasta ja purpurasta loistavia asemiehiä. Hänen haarniskansa välkkyi auringonpaisteessa ja valkoinen höyhentöyhtö häilyi vienossa kesätuulessa. Hän hypähti ratsunsa seljästä maahan, astui kohteliaasti tyttöjen luo, laskeutui toiselle polvelleen Margareetan eteen ja sanoi:
"Kaikkein suloisin neiti, minä olen tullut maiden ja merien yli
osoittamaan teille ritarillista kunnioitustani. Minä olen prinssi
Hookan, ja teidän korkean isänne suostumuksella lasken Ruotsin ja
Norjan kruunut teidän jalkainne juureen."
Margareetta punastui näistä sanoista, niinkuin olisi jo ollut kuudentoista ijässä. Mutta koska hän todella vasta oli täyttänyt yksitoista, rohkasihe hän pian ja sanoi: