Olli.
Vuoren kuningas.
Otso.
Sali esittää suurta metsää, jossa on korkeita lumikinoksia. Hyvä on, jos on kuusia, mutta yhtä hyvä on ilmankin. Tuolit olkoot puina, jakkarat lumikinoksina, sohva vuorena ja pöytä kukkulana. Vuoren kuningas istuu kuninkaallisessa puvussaan vuorella.
Vuoren kuningas yksin. Tässä minä istun kuninkaan valtakunnassani; ja laajalle ulottuu valtani. Minä hallitsen kaikkia vuoria ja metsiä, honkia ja kuusia, peikkoja ja tonttuja. Minä olen suuri kuningas, mutta jopa alan tulla vanhaksi, kohta täytän kuusituhatta kuusisataa viisikymmentä vuotta. Nuorena ollessani, muutama tuhat vuotta sitten, juoksin kilpaa porojen kanssa Lapin tuntureilla ja pistin poskeeni hyvän paistin, milloin mieleni teki. Mutta nyt ovat jo jalkani kankeat ja tässä istuskelen vaanien lihavaa saalista aamiaisekseni. Kuuteen viikkoon en ole saanut enempää ruokaa kuin yhden laihan oravan ja yhden nälistyneen ahman. Saattaisinhan käskeä peikkojani paistamaan minulle suden aamiaiseksi, hirven päivälliseksi ja karhun illalliseksi, mutta se ei sovi minun arvolleni. Mieluummin varustan itse pöytäni. Mutta kas, tuossa tulee joku. Jospa se edes olisi hevonen. Mitä? Sehän on vain pieni pojan nulikka. Mutta paremman puutteessa saa sekin kelvata aamiaiseksi. Pistäydynpä piiloon vuoren taakse.
Olli tulee hiihtäen ja laulaa samalla nuotilla kuin "Juokse porosein".
Metsän tumman nään valkovaipassaan, riennän, riennän vaan poikki järven jään! Kiidä, suksi, noin yli vuoristoin.
Hei kuinka suksi luistaa lumella! Kas noin, nyt olen keskellä synkkää metsää. Ohoh, miten korkeita vuoria! Ja miten pitkiä jättiläishonkia! Tämä on toista kuin Vihtamäen karjahaka. Mitäs minä oikeastaan läksinkään metsään? Mitäs muuta kuin tervehtimään karhuja.
Tääll' on oravat, tääll' on karhuin maa, tänne sudet saa, tääll' on huuhkajat! Jos nyt peikon nään, kenpä pelkäiskään?
Ei, kukapa täällä pelkäisi. Ollissa on kyllä miestä ottamaan vaikka kuusi karhua niskasta kiinni.
(Katselee ympärilleen).
Niin, vaikkapa olisi pari suttakin. Jospa tässä vain ei olisi niin paksulti lunta. Aina toki tulen toimeen kotkan kanssa. Varsinkin jos olisi rautapiikki sauvani nenässä. Mutta samapa se, tulkoot vain, kolme kettua yht'aikaa. Pahin on pula, mitenkä ne kaikki saatan kotiin, kun ensin pieksen ne kuoliaaksi. Mutta Matti olen, ellen vie kotiin kaikkia jäniksiä, jotka saan surmatuksi. Sitten myyn nahat ja ostan oikean pyssyn, jonka voi ladata selvällä ruudilla. Sitten tulkoon viisikymmentä nykeröturpaista, ilkeätä, tyhmää Otsoa… Huh, mikä tuolla tulee minua kohti kuusien takaa?