Päivänpaiste. Puhuri Myrsky, sinä menetit vedon! Minä höyhennän siipesi.
Myrsky. Kyllä näen, että voitit. Mutta on se kuitenkin ihan käsittämätöntä. Onko todellakin maailmassa mitään, joka on voimaa vahvempi?
Päivänpaiste. On hyvyys! Tule, mummo kulta, nyt minä palkinnoksi valasen köyhän tupasi runsaimmalla kullalla.
AALLOTTAREN HOPEAMALJA.
Pähkinälahden rannassa kasvava lummekukka kertoi seuraavan tarinan.
Oli kerran tyttö, Liisukka nimeltään. Hänen isänsä ja äitinsä olivat ammoin kuolleet, ja hän asui sokean isoisänsä kanssa rappeutuneessa töllissä Niittysaarella, joka on Hirvisaaren ulkopuolella Tammisaaren saaristossa. Jumala yksin tietää, millä he elivät pitkät talvet. Tosin ukko kutoi nuottaa maksusta ja Liisukka teki vispilöitä, joita sitte myöskenteli kaupungissa, vaan ne rahat eivät riittäneet likimainkaan; ei heillä kuitenkaan ollut puutetta, sillä he luottivat Jumalaan, joka on köyhäin ja rikkaiden isä.
Heillä oli pieni ruuhi ja neljä verkkoa, ja niillä he kesällä kalastelivat. Mutta kun mansikat alkoivat kypsyä mäen rinteillä, istui ukko onkinensa veneessä sen aikaa, kun Liisukka poimiskeli marjoja. Kerran oli kuuma päivänpaiste, ja he sousivat Hirvisaaren merenpuoliselle aukealle rannalle. Isoisää rupesi hyvin janottamaan. "Liisukka", sanoi hän, "ota savikuppi ja hae minulle vettä jostakin lähteestä, en minä voi juoda meren vettä, se on liian suolaista."
"Kyllä haen", sanoi Liisukka, joka oli aina sukkela ja tottelevainen.
Hän otti savikupin ja hyppäsi rannalle.
Se oli hyvin jylhä ja aivan tietön seutu, vuoria ja synkkää metsää vain kaikkialla. Liisukka juoksi vuorien ja laaksojen yli, kunnes oli ihan punakka helteestä, mutta lähdettä ei löytynyt, sillä nyt oli kuiva kesä ja vesi oli kaikkialta kuivanut. Viimein hän väsyi ja alkoi astua, hiljemmin. Siinä astuessaan tummien honkain siimeksessä alkoi hän huomata mielessään niin kummallisia ajatuksia, kuin ei koskaan ennen ollut ajatellut. Hänestä näyttivät korkeat puut katselevan niin kummallisesti häntä, ja hän tunsi olevansa niin yksin, niin vallan yksin avarassa maailmassa.
Silloin kuului rapinaa oksista hänen päältänsä ja piipittävä ääni sanoi hänelle: "Mitenkä niin yksin astuskelet, Liisukka, missä on rakkahasi?"