"Taisi olla Lauli. Hänellä oli hyvin kaunis ja sievä nukke, jolla oli oikea tukka ja oikeat silmät, ja sen nimi oli Helmi. Laulin ollessa koulussa otti Telmyri Helmen ja kaivoi rikki toisen silmän, nähdäkseen, mitä siinä oli sisässä. Sitte hirtti hän Helmen tukasta pellinnuoriin muka kiikkumaan. Lauli, kotiin palattuaan ja nähtyään Helmi raukan, alkoi itkeä."
Lassi punastui ja löi läntistyneiden saappaidensa kantoja lattiaan.
Hilda jatkoi: "Silloin alkoi Telmyrikin itkeä, pyysi sisareltansa anteeksi eikä ennen rauhoittunut, kuin isä laitatti tohtorilla Helmen silmän jälleen eheäksi. Oliko oikein, että hän katui?"
"Niin, mutta Helmihän parani jälleen", sanoi Lassi.
"Vahinko vain, että Telmyrillä oli niin lyhyt muisti. Viikon kuluttua, 14 päivänä maaliskuuta, aikoi hän lähteä hiihtämään, vaan oli hukannut villahansikkaansa. Silloin löysi hän äitin hyvät valkoiset ranskalaishansikkaat, sulloi ne käpälöihinsä ja läksi lumikinoksiin. Kun hän palasi, olivat kaikki sormet paljaana toisessa kädessä ja toinen hansikas oli hukkunut. Oliko se kauniisti tehty?"
"Minun paleli käsiäni."
"Äiti torui, mutta Telmyri ei viisastunut. 1 päivänä huhtikuuta aikoi hän säikyttää vanhaa Kaisaa. Sitä varten hän asetti kaksi tuolia päällekkäin salin oven eteen sisäpuolelle ja niiden päälle pallin ja pallille kukkaruukun. Kaisan sijaan tuli ovesta hovineuvoksen-rouva Agander ja oli vähällä pyörtyä säikäyksestä, kun tuolit romahtivat maahan ja kukkaruukku rikki räjähti. Silloin Telmyri taas pistettiin salvan taa.
"20 päivänä huhtikuuta tahtoi Telmyri koettaa jousella ammuntataitoansa ja ampui nuolen kyökin ikkunasta. Selvisi asiasta varoituksella.
"2 päivänä toukokuuta nyhti hän purston kukolta ja siitä tuhotyöstä salvattiin hänet tunniksi kanakoppeliin."
"4 päivänä sousi hän taikinakaukalolla ulos purolle, kaatoi kaukalon ja kastui korviaan myöten.