— Suokaa anteeksi, teidän ylhäisyytenne! Vakuutan, että kohteluni toissa päivänä oli sulaa erhetystä. Jos teidän korkeutenne tahtovat nyt asua kuningas-salissa, niin olisi se minulle suuri kunnia.
Puuseppä Josef vastasi: — emme ole mitään ylhäisyyksiä, olemme vaan Jumalan köyhiä palvelijoita, mutta me suomme sinulle anteeksi kovuutesi lastesi hyvyyden tähden. Me asumme edelleenkin täällä tallissa, ja totta puhuit kun sanoit toissa päivänä erehtyneesi. Älä koskaan karkoita köyhiä oveltasi, sillä sinun kuningas-salisi on joutuva aasien tallattavaksi, mutta tämän seimen päälle on kohoava kultainen kirkko, jonne koko maailma on vaeltava rukoilemaan.
— Voi sentään! — huokasi Amrah itsekseen. — Kuinka voinkaan olla niin perin typerä! Kuulkaas, Eli ja Tirza, oletteko saaneet juomarahaa siitä, että laitoitte nuorelle kuninkaalle yömajan?
— Olemme, — sanoi Eli. — Meillä ei ole oleva koskaan nälkä, ei jano, eikä kodin puute täällä maailmassa.
— Ja jos meillä on nälkä tai jano, on se vaan armo ja laupeus jota
Jumalalta halajamme.
— Vai niin, — sanoi Amrah miettien. — Ne olivat kuninkaallisia juomarahoja. Luulenpa että kannattaa olla hyvä köyhille.
UUSI JOULULAULU.
Ilta pimeäksi käy,
Takan tuli loistaa.
Joulua ei vielä näy,
Joka surut poistaa.
Yö jo peittää kaupungin…
Joudu joulu riemuisin
Tuoden suloisia
Rauhan antimia.
Oi, kuin sua odotin,
Luin päivät, hetket!
Auringonkin unohdin,
Kaikki kuunkin retket.
Mutta sinä jouduitkin
Joulu armas varahin,
Tulit illan teitä,
Muistit taaskin meitä.
Kun ol' isä lapsena,
Äiti pienoisena,
Tulit yhtä iloisna,
Monilahjaisena.
Isä on jo harmennut,
Äitikin on vanhennut,
Sinä vaan et muutu,
Sult' ei ilo puutu.