FLOORA. Meitä on yhdeksän numeroa, sinä olet kymmenes. Siis sinä olet nolla.
TAULUNEN. Kuuleppas nyt, prinsessa, ensiksikään ei ole tapana sinutella opettajaansa ja toiseksi ei hän ole mikään nolla oppilaittensa edessä. Mutta minäpä tiedän keinon. Eikö kaupunkimme ja koko mailina vilise nollia? (Menee ikkunaan, huutaa ja paukuttaa käsiään.) Halloh, siellä! Kaikki nollat tänne!… Saammepa nähdä, kuinka pian saamme miljoonamme toimeen.
(Numerot tekevät piirin.)
TAULUNEN. Vai niin, te tuumitte että koko laskutaidon summa on nolla?
(Nuuskaa.) Uskallanpa sanoa, niin paljon kuin kunnioitankin yhdeksää
meduusaa, että jos tämä on pilaa niin se on hävytöntä pilaa…
(Ulkoa päin kuuluu melua.) Mitä melua tämä on?
KOULUNVAHTIMESTARI. Herra maisteri! Herra maisteri!
TATJLUNEN. Mitä nyt?
VAHTIMESTARI. Koko etehinen, portaat, piha ja katu ovat täynnä ihmisiä. Tänne törmää yhä uusia, niin pitkältä kuin silmä kantaa.
TATJLUNEN. Minkälaista väkeä?
VAHTIMESTARI. Kaikenlaista, pieniä ja suuria… korkeita herroja… ylhäisiä rouvia ja neitejä… porvarillista ja huonompaa kansaa… Ne huutavat kaikki: laske meidät sisään, tarvitsemme vaan yhden numeron tullaksemme miljooneiksi!… Ei, kuulkaapas miten nuo kolistavat!
(Kovaa kolinaa ja ääniä ulkoopäin: miljooneja! miljooneja!)