Pohjatuuli tallailevi
Ruohon kentiltä poistelevi,
Pois, pois hän aallon ilon vie,
Lumeen jo peittyy metsätie,
Siivet lintusen armaan
Jäätyy kourissa harmaan.
Päivä lyhyt, synkänlainen,
Yö sä pitkä ja musta vainen
Minne, minne, sä kätkit ystävän?
Mistä, mistä mä löydän etsimän?
Saanko keväällä varmaan
Kukkain seurassa armaan?
Katso vuorta, laaksojani,
Saatte tuhannen markoistani,
Jos, jos vaan yöstä maailman
Nyt, nyt saan kiinni armahan!
Mun ystävän oma
Säde päivän on soma.
MITEN JUMALA LOI SUOMEN.
Kun Jumala loi maailman, sanoi hän kolmantena luomispäivänä: "Kokoontukoon vesi taivaan alla erityisiin paikkoihin niin että kuiva näkyy." Ja tapahtui niin.
"Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja vetten kokoukset hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki kaiken hyväksi."
Silloin korkeni vedestä isoja, laajoja maakappaleita, joitten välillä oli aina vettä niin että näyttivät eri osilta maanpinnalla, ja senvuoksi ne nimitettiin maanosiksi. Mutta ei maanpinta kuitenkaan heti tullut tällaiseksi kuin se nyt on, sillä hirveät maanjäristykset, vedenpaisumiset ja jääkaudet muuttelivat kauan maan pintaa. Suuret maat vajosivat mereen ja toiset nousivat meren pohjasta.
Siinä maanosassa, jossa me asumme ja jolla on nimenä Eurooppa, oli suuri, aava meri, joka ulottui pohjoisnavasta etelään, aina siihen maahan asti, jolla nyt on nimenä Saksanmaa. — Jumala näki tämän synkän, kylmän meren ja huomasi että sen pohjois-osassa oli syvä laakso, mutta etelä-osassa oli siinä matalampaa. Tällä matalalla alueella merenpohjassa oli vuoria ja siellä täällä kohottivat ne selänteitään aavojen vesien yli.
Tälle osalle merta Jumala sanoi: kohota pohjasi hitaasti ja tasaisesti tuhansien vuosien kuluessa, niin että vesi vierii pois. Silloin on merenpohjasta tuleva maa, jossa kasvit ja eläimet menestyvät. Ja ihmisten pitää siellä asumaan rukoillakseen luojaansa.
Meri totteli Jumalan käskyä ja kohotti pohjansa hitaasti ja tasaisesti tuhansien vuosien kuluessa. Niin se tekee vielä tänäkin päivänä. Joka vuosi kohoaa meren pohja puoli tuumaa tai neljäsosa tuumaa, sen mukaan kuin Jumala luomisessa on kohoamisen määräksi pannut. Eikä kukaan niistä ihmisistä, jotka asuvat tässä osassa maailmaa, tietäisi siitä, jolleivät he näkisi veden alituisesti vähenevän merestä. — Soutaessaan merenrantaa verkkoineen, sanoo vanha kalastaja pojalleen: tässä purjehtivat minun nuorna ollessani suuret laivat ja nyt pääsee tuskin tämä meidän venheemme salmen läpi. Tuolla, tuolla missä nyt lehmät käyvät laitumella, vedettiin minun pikku poikana ollessani nuottaa. Tämä niemi oli ennen saari; nyt on se kasvanut mannermaan kanssa yhteen.